REQUIEM Rakkaus palaa

REQUIEM

rakkaus palaa

                                                                               - Lauren Oliver 

★★★★

"Meidät on yritetty tiristää esiin, polkea menneeseen. 

Mutta me olemme yhtä täällä. 

Ja meitä on päivä päivältä enemmän. "

Päätösosassa nähdään, kaatuuko muurit, vai voittaako lakia noudattaneet. Sota hallitusta vastaan on käynnissä, sekä panokset ovat korkeat. Valvojat tekevät kaikkensa, eikä enää välitä hengistään, vaan menevät kaiken läpi vain tappaakseen rakkautta vaalivat. Korpi muuttuu sotatantereeksi, kun valvojat tunkeutuvat korpeen. Lena pelasti Julianin kuolemantuomiolta, mutta kuolleista herännyt Alex vaivaa tytön mieltä. Alexin tunteet ovat kovaa kiveä. 

Jalkani kääntävät minut ja vievät minua jyrkännettä alas kohti tulta, joka palaa nyt kuumana ja vahvana; kohti poikaa, joka muuttuu varjoksi seistessään tulen vieressä, savun peitossa. Tuollainen Alex nyt on: varjopoika, harhakuva. 

”Minä en rakasta sinua, Lena. Kuuletko sinä? En ole koskaan rakastanut sinua.”

Toisaalla samaan aikaan Portlandissa Hana valmistautuu liittoon nuoren pormestarin kanssa, joka puhuu tyrannin kielellä. Kulissit kuuluu pitää ylhäällä, ja niitä on myös hyvin harjoiteltu. Paine kasvaa niiden takana kasvamistaan, ja myös Hanalla on ikäviä salaisuuksia. 

Rinnakkaiset maailmat törmäävät lopulta, tunteet kiristyvät ja totuudet tulevat julki.

Ihmiset ovat uusia joka päivä. Eivät koskaan ennallaan. 

Heidät pitää aina löytää, ja heidän pitää löytää itse itsensä. 

Oon nyt lukenut viimein kokonaan kyseisen kirjasarjan. Oon tosi iloinen, että mulle suositeltiin tätä sarjaa. Mutta siis, voisin sanoa tähän väliin jotain kirjasta. Tarinahan kärjistyy lopulta suureen sotaan, jossa käydään taistoa hyvien ja pahojen välillä. Kuten aina. Itse olin koko kirjan alusta loppuun ajatuksessa, että muuttuuko Alex ikinä, vai onko se loppuun saakka todella yhtä kylmä. Toki oli mukava seurata Lenan ja Julianin suhdetta, mutta kyllähän sen jokainen taisi tietää, ettei se nyt sellainen kaunis tarina ollut, mitä Alexin kanssa oli. Mulle tuli tosi ikävä kirjan ensimmäistä osaa, kun luin viimeistä osaa. Kaikki oli siellä niin hyvin. Niin monia hyviä hahmoja kuoli, ja äh. Pidin heti alussa kirjailijan taidosta yllättää lukijan. Silti ne yllätykset koituvat välillä mielen päälle. 

Joka tapauksessa. Kolmonen kaiken kaikkiaan kulkee niin, että kirjailija on kirjoittanut Hanan ja Lenan näkökulmasta vuoronperään. Hyvä taktiikka edetä tälläisessä tilanteessa. Ja lopulta, kun tarinat kietoutuivat toistensa yhteen, saattoi vain hymyillä typerästi. Vanhat ystävät oli siinä, vaikka maailma oli koetellut kumpaakin. Koko maailma oli sekasorrossa, silti vanhat ystäväkset saattoivat tuntea toisensa vielä selvästi, vaikka toinen olikin parannettu. 

Herra, anna minulle anteeksi, sillä olen tehnyt syntiä. 

Puhdista minut näistä haluista, sillä sairastuneet rypevät liassa koirien seassa, 

ja vain puhtaat pääsevät taivaaseen. 

Kirjan viimeinen luku onkin Alexin näkökulmasta. Oon tosi iloinen, että kirjailija lähti kirjoittamaan Alexin näkökulmasta myös. Se avarsi enemmän kokonaisuutta kirjasta ja tapahtumasta, jotka olivat jääneet Lenan näkökulmasta uupumaan. 

Eniten taisin kiintyä, yllätys yllätys, Alexiin. Sen takia kirjan lopetus hyväili mieltä. Ja aina tälläisten sarjojen lukeminen loppuun saa koko kehon tärisemään epätoivosta, sekä valtaavasta tyhjän tunteesta. Tulee hirveä tyhjyys, ja tuntuu, että pitäisi lukea heti alusta koko kirjasarja. Saa nähdä, koska ehdin lukaista ensimmäisen osan uudestaan. Haluaisin kovasti palata vielä näkemään Alexin ja Lenan ensitapaamisen, sekä ensisuudelma, sekä kaikki ne kielletyt sanat. 

"Kukapa meistä ei nauttisi samaistua sankareihin, 

jotka eivät kumarra kuvia ja ottavat onnen avaimet omiin käsiinsä?"

Booklist

Suosittelen kirjaa kaikille. Todella lämpimästi. 

Yksi parhaista löydöistä, ehdottomasti.

Kiitos kirjailijalle. 

Jos me voisimme vain leijua, kuin lumi.

Se Zombimaa on: jäätynyt, tyyni, hiljainen. Se on maailman lumimyräkän jälkeen, myrskyn jälkeinen rauha, vaimea hiljaisuus ja tunne siitä, että maailmassa ei liiku mikään. Se on kaunista, omalla tavallaan.

Ehkä meillä olisivat asiat paremmin.

Mutta jos joskus on nähnyt kesän – huikeat vihreän räjähdykset ja kirjavien auringonlaskujen sähköistämät taivaat, kukat valtoimenaan ja hunajalta tuoksuvan tuulen – miten kukaan silloin voisi valita lumen? 

Kaatakaa muurit.

Sehän se on jutun juju. Ei voi tietää, mitä tapahtuu, jos kaadetaan muurit. Toiselle puolelle ei voi nähdä. Ei voi tietää, seuraako siitä vapaus vai tuho, ratkaisu vai kaaos. Siellä voi olla paratiisi tai turmio. 

Kaatakaa muurit.

Muuten joutuu elämään ahtaasti, pelossa, rakentamaan barrikadeja tuntematonta vastaan, rukoilemaan, ettei pimeys koittaisi, puhumaan terrorin ja tiukkuuden kieltä. 

Muuten ei kenties koskaan tunne helvettiä, muttei löydä myöskään taivasta. Ei tiedä mitään raikkaasta ilmasta ja lentämisestä.

Te kaikki, missä ikinä olette: suurkaupungeissanne tai syrjäkylissänne. Etsikää se, kaikki kova, metallikettingit ja kivensirut, jotka täyttävät vatsanne. Ja kiskokaa ja kiskokaa ja kiskokaa.

Teen kanssanne sopimuksen: minä teen sen, jos te teette sen, aina ja ikuisesti. Kaatakaa muurit.

Seuraavana luettavana: J.R. Ward - Himo

Halu

HALU

langenneet enkelit

                                                                               - J.R WARD 

★★★★

”Jim Heron, sinä tulet pelastamaan maailman.”

Jim Heron on kuin kuka tahansa maan päällinen tallaaja. Hänellä ei ole sen parempaa käsitystä vapahduksesta, tai muusta yliluonnollisesta. Miehen erikoisalaansa on kosto. Miehen elämä muuttuu, kun hänestä tulee lagennut enkeli. Miehen elämästä on toisaalla päätetty aikoja sitten, joten tuiki tavallinen päivä muuttuu hetkessä. Tehtäväkseen hän saa toiselta puolen pelastaa seitsemän ihmis-sielua seitsemältä kuolemansynniltä. Epäonnistuminen tietäisi koko maailman loppua.

Jos käytetään urheiluvertausta, niin Maa toimi pelikenttänä, ja peli oli jatkunut siitä saakka kun stadion rakennettiin. Demonit olivat kotijoukkue. Vierasjoukkue oli Enkelit, jotka puffasivat tuota onnellisuuden illuusiota, Taivasta.

Jokainen sielu oli vuorollaan pelinrakentaja kentällä, osanottaja universaalista hyvän ja pahan välisessä taistelussa, ja tulostaululla välkkyi kyseisen henkilön maanpäällisten tekojen suhteellisen moraalinen arvo. Syntymä oli aloituspotku ja kuolema pelin loppu, jonka jälkeen tulos ynnättäisiin suurempaan pistesaaliiseen.

Vin Di Pietro elää täydellisessä elämässään, omistautuneena työlleen. Kaikki on oletetusti miehellä hyvin. On rahaa, valtaa -vaikka muille jakaa. Kohtalo puuttuu peliin hänen tietämättään. Nainen, jonka piti olla hänen vaimonsa, muuttuu. Vinin on aika kyseenalaistaa järkensä, että sydämensä. Itse paha on valmiina vaatimaan Viniä itselleen, joten ainut keino selviytyä on aloittaa yhteistyö itse langenneen enkelin kanssa. 

Demonit ovat kuin loisia. Ne tarraavat kiinni, ja voi viedä vuosikausia ennen kuin ne saavat jonkun sielun vallattua – mutta niin ne tekevät. Ne menevät sen ihmisen mielen ja vaikuttavat hänen valintoihinsa, ja kun päivät, viikot, kuukaudet kuluvat, ne hiljalleen tunkeutuvat sen ihmisen elämään, pilaavat, saastuvat, tuhoavat sen. Tartunta saa sielun heikkenemään, ja kun se saavuttaa tietyn pisteen, demoni astuu kehiin ja se on kaput.

Juttuhan on niin, että oon lukenut Becca Fitzpatrickin enkelikirjoja, joissa nefilit ja langenneet enkelit käyvät sotaa. Olin ihan innoissani kyseisestä kirjasarjasta. Luin J.R WARDin kirjoittaman pimeyden rakastaja kirjan, joka kertoo vampyyreista. Siitä ei tullut tänne saakka arvostelua, koska en kyennyt muistamaan kirjasta puoliakaan. Idea rakoili päässäni, enkä saanut kunnon näkemystä kaikkeen siihen lukuisien hahmojen keskellä. En voi sanoa siltikään, että kirja olisi ollut täydellinen pettymys, mutta en nähnyt syytä tarttua toiseen osaan. Silti halusin antaa mahdollisuuden vielä tälle sarjalle, ja olen iloinen sen tehdessäni.

Tiesin kuitenkin, että J.R WARD on hyvä kirjoitta, jolla on laaja mielikuvitus ja sitäkin parempi kirjoittamistyyli. Tapana kirjailijalla on kirjoittaa ensin toisista henkilöistä, sitten seuraavista ja niin edelleen. Joillakin kirjailijoilla se toimii. Ward osaa luoda tekstiä hyvin. Olin hieman peloissani, että petynkö näihin enkeleihin, koska Becca osasi hyvin tuoda enkelit esille. Totta kai kirjat ovat erillaisia, kuten myös Enkelit, että heidän roolinsa. Jim käy niin sanotusti kuoleman kautta, ennen kuin muuttuu langenneeksi enkeliksi. Hän työskentelee kahden muun enkelin kansssa, Adrianin ja Eddien, mutta saa ohjeita Taivaasta useammalta enkeliltä. Jimin haparointi on tuudittavaa, jossa lukija pysyy helposti kärryillä. Tietää yhtä paljon, mutta myös yhtä vähän. Ei siis ole vaikea samaistua hahmoon, joka tunnustelee uutta elämään. Silti myös jokaiseen muuhunkin henkilöön on helppo sulautua. Kuvaukset henkilöistä, että heidän menneisyyksistä on kohdallaan. 

”Sinä voit luottaa minuun, Jim”

”Se ei onnistu noin vain yks kaks. Se täytyy ansaita.”

”Siinä tapauksessa minä aion ansaita sen.”

Ja oikeastaan .. tää kirja oli ihan mahtava. Olin varuillani, mutta kun aloin lukemaan ja lukemaan, olin ihan innoissani. Enkelit aiheena kirjoissa on aivan täydellistä, jos niistä osataan kirjoittaa. Ne ovat nokkelia, mutta myös paljon edempänä mitä ihmiset. Silti enkelitkään ei ole pyhimyksiä. En tiedä mistä kirjassa erityisesti pidin. Ää. Ehkä tavallaan annan jokaiselle hahmolle vieläkin aikaa, koska tiedän, että Ward kirjoittaa aina laajasti hahmoista seuraavissa kirjoissa. Joten, kun tartun kirjaan, saan tietää taas lisää. Luultavasti myös näistä samoista hahmoista. Olen siis innoissani kakkos osasta, enkä malta odottaa pääseväni lukemaan lisää tästä ihmeellisestä kolmikosta. 

Tienristeys tarkoitti sitä, että käännyttiin joko vasemmalle tai oikealle. Tienristeykseen saapuminen tarkoittaa jo sinänsä, että täytyy valita kulkusuunta, sillä kulkeminen suoraan eteenpäin ei enää ole mahdollista: joko siirrytään valtatielle tai pysytään pikkutiellä. Joko ohitetaan auto tai sitten pysytellään turvallisesti sen takana. Kun valo on keltainen, joko painetaan kaasu pohjaan tai aletaan hiljentää. Joillakin näistä päätöksistä ei ollut merkitystä. Toisen päätösten seurauksen – sinun tietämättäsi – päädyt rattijuopon reitille tai pysyt poissa hänen tieltään.

Joten hei. Odotan innolla joulua, koska sitten saan luultavasti kakkosen käsiini. ; ;

Suosittelen tätä kirjaa todellakin kaikille! Jos vähääkää enkelit, demonit, sielut, Taivas ja Helvetti kiehtoo, antaa mennä ja tarttukaa kirjaan. 

Sitä se kuolema aiheuttaa. Kaikista sen ihmisen pitämistä vaatteista tuli jonkinlainen muistonäyttely, joka vollottavien läheisten piti pestä.. ja heidän lehtitilauksistaan ja tiliotteistaan ja hammaslääkäriaikamuistutuksistaan tuli pelkkää roskapostia. Ja se paikka, jossa he asuivat muuttui kodista asunnoksi. 

Seuraavana luettavana: Lauren Oliver - Requiem Rakkaus palaa

VÄLIMIES

VÄLIMIES

                                                                               - Neil Cross

★

"Sinä olet Jon"

"Ei, tarkoitan kuka minä todella olen."

Jon Bennet tekee töitä Tatuoidulle miehelle. Hän on ihanteellinen työntekijä: tehokas, tarkka ja aina uskollinen miehelle, jonka puolesta hän tappaa ja silpoo, ja jonka nimen hän opettaa ihmisille uskollisuuden merkityksen ja petoksen seuraukset. Jonin elämäntyyli ei salli ystävyyssuhteita, ja hän onkin eristäytynyt miltein täysin muista ihmisistä - kunnes hän tapaa Andyn ja Cathyn, vanhat ystävänsä, jotka ovat nyt naimisissa ja joilla on lapsi. Yhtäkkiä Jonin järjestelmällistä, kurinalaista elämää uhkaa ystävyys. Ja tatuoidun miehen maailmassa rakkaus on kaikkein suurin heikkous, heikkous, josta saa rangaistuksen. 

”Mikä sinua esti? Sinä olit aina terävä tyyppi. 

Me kaikki uskoimme, että sinusta tulisi vielä tohtori tai jotakin.”

”Tiedäthän millaista se on. Kaikkea sattuu”

”Hänet oli pilkottu kappaleiksi julmassa ja raivoisassa verityössää”

”Minkä sille voi? Haluaisitko minun itkevän ja kehuvan, miten mukava kaveri hän olikaan.”

”Herran tähden, joku tappoi hänet”

”Sitä sattuu.”

Kukaan ihmisistä, jotka tuijottivat ruumista nautamaisen tylsinä, ei ollut yrittänyt antaa ensiapua eikä kutsunut ambulanssia. Sen sijaan he parveilivat ruumiin ympärillä kuin palkatut surijat tai kylähullut.

Täytyy sanoa aivan ekaksi, että oli eka kirja tätä luokkaa. En osaa verrata siis kirjaa mihinkään toiseen kirjaan, mutten tiedä toisaalta, haluaisinko lukea mitään vastaavaa. Heti kirjan alkaessa jouduin harkitsemaan moneen otteeseen, laskenko kirjan pois käsistäni vai jatkanko. Siitä huolimatta jatkoin, sillä kirjailjan tapa kirjoittaa oli sulava, että helppoa luettavaa. Kirja alkaa kuvaamalla Jonin normaalia arkea, jossa hän toimii salamurhaajana. Alussa myös käsitellään suhdetta Tatuoituun mieheen. Uskollisuutta, tuntematonta rakkautta, että välittämistä. Hahmot kuvataan selkeästi, ja kaikilla on selvät omat näkemykset. 

”Paskassa rypeminen ei ole mikään keino paeta metafyysisiä asioita. Se on älyllistä ja eksistentiaalista pelkuruutta pahimmillaan. Kun upottaudut oksennukseen ja paskaan, se on pelkkä rakkamainen tapa välttyä kohtaamasta sitä, mikä on todella tärkeää.”

Kirjan teksti on sulavaa, mutta myös todella karua, suoraa ja epäsiistiä. Kirjailija ei ole säästellyt kirosanojen käytössä, tai eritteiden peittelemisessä. Välillä siitä huolimatta ampuu yli, kirjoittamalla hahmojen piereskelystä, tai suolistoista. Jos joku tykkää, pisteet sille, itseäni ei nyt oikein houkuttanut niillä hetkillä. Välillä siis joutui lukemaan vähän läpi sormien, jättäen huomiomatta tietyt sanat. 

”Ei riitä, että tuntee itsensä. Sinun tulee riemuita siitä, mitä olet. Minusta on inhottavaa nähdä sinun seurustelevan hylkiöiden kanssa, koska pelkäät myötää sen, minkä tiedät. He eivät pidä sinua todellisuudessa, he vetävät sinua pohjasakkaan.”

Jonin rooliin on helppo heittäytyä, hahmon kuvailu on siis taitanut onnistua. Myös ajatukset ovat kuvattu hyvin. Sulava teksti taisi olla tämän kirjan pelastus. Toisaalta, jos tykkää lukea murha -kirjoja, että tälläistä naurettavaa rellestämistä, voi olla että tykkääkin. Sinänsä mukava avaus maailmaan, josta ei niin ole minkäänlaista kuvaa, saatika tule koskaan olemaan tämän parempaa kuvaa. En epäile, että kirja olisi huonoimmasta päästä. Idea oli hyvä, että suunniteltu. Yllättäviä kohtauksia ei niinkään tullut, miinukset siitä. Ja jos jotain yllättävää tulikin, ne tuli, eikä niitä jääty sen enempiä suremaan. Lukija vaan saattaa jäädä ihmettelemään, mitä äskeisessä luvussa oikeasti tapahtui. 

Hän halusi syleillä itseään, astua ulos tästä hauraasta, 

rikkoutuneesta kuoresta ja sulkea sen sisäänsä, antaa sille anteeksi ja suojella sitä.

 ”On yksi ainutkertainen päätös, joka määrää koko sinun elämäsi kulun. Voit hypätä itse tai antaa jonkun tuupata sinut alas. Ne, jotka hyppäävät itse, saavat tietenkin valita suunnan.”

 Huomasin, että kirjasta on myös tehty elokuva. Traileri hämmensi itseni niin pahasti, että toivoin, että en olisi ikinä edes nähnyt sitä. Toki kirja on vanha, että myös sen myötä elokuva. Joten sillä on ehkä osuutta asiaan. Mutta kuten sanoin, voin suositella kirjaa murha -kirjoista kiinostuneille, että aikuisille. Ehkä nuoremmille, jos he pystyvät sulattelemaan sitä rajua tekstiä. Itselleni tämä kirja ei jättänyt oikein minkäänlaisia tuntemuksia, taikka ajatuksia. Todella tyhjentävä fiilis kaikkien sivujen jälkeen. 

”Sinun on tunnettava kaikki menneet vaiheesi voidaksesi rakastaa ihmistä, joka sinusta on tullut.”

 ”Minä vihaan ihmisiä, jotka tietävät kaiken hinnan mutta eivät minkään arvoa”

Seuraavana luettavana: J.R. Ward - Halu 

PANDEMONIUM Rakkaus on kapinaa

PANDEMONIUM

rakkaus on kapinaa

                                                                               - Lauren Oliver 

★★★★

”Kaikki, mitä sinä olit, entinen elämäsi, ihmiset, jotka tunsit... tomua"

Ikuisuus muuttu sekunneiksi, pirstoutuu palasiksi. Lenan ja Alexin piti olla ikuisuus yhdessä, mutta ikuisuus päättyi oikean ja väärän rajalle. Lenan täytyi kohdata yksin, ilman henkilöllisyyttä, ilman turvaa, täysin uusi elämä ja ympäristö. 

Elämä on sekaisin, mutta Lena kasvaa mukana kuin sinnikäs taistelija. Hän on menettänyt elämänsä rakkauden, mutta soluttautuu vihollisten joukkoon kuin olisi oikeasti osa heitä ja heidän elämäänsä. Ei tunteita, ei rakkautta, ei ilmeitä kasvoilla. Onko rakkaus ja vapaus todella sen kaiken kivun arvoista? Onko tunteet todella sen arvoisia, että niistä täytyisi uhrata henkiä ja käydä sotaa? Sodan keskellä käydään taistelua ihmisyydestä, eikä ilman uhreja voida selviytyä.

Terveen yhteiskunnan työkalu on tässä: tottelevaisuus, sitoutuminen ja yhteisymmärrys. 

Vastuu on sekä hallituksella että kansalaisilla. Vastuu on sinulla.

Voitte arvata, miten vaikea on tarttua kirjaan, jossa toinen päähahmo kuolee. Mutta kuinka kipeästi sitä haluaa tietää, miten toinen jatkaa kulkemista maailmassa, missä mikään ei ole kuten on tottunut. Ei ole ruokaa, joka aamu herää ja täytyy miettiä miten siitä päivästä selviytyy. Kävin kuitenkin ostamassa kakkosen etukäteen, ennen kuin edes ykkönen päättyi ja mun piti heti ottaa kakkonen käsiin ykkösen päätyttyä. Aluksi oli todella vaikea päästä kiinni, eikä mua edes kiinostanut päästä kiinni. Lena oli yksin korvessa, keskellä metsää, vieraiden armoilla. Ei vain innostanut. Heitin kirjan säilöön, aattelin, että jatkan kun kiinostaa. Kiinostus ei palannut, mutta päätin, että yritän pusertaa. Ja jo heti toisen luvun jälkeen luin lukuja ahmien, saamatta tarpeekseni. 

Kirjoittaja on muuttanut kakkosessa tapansa kirjoittaa, eikä lukujen alussa ole enää 'alkutekstejä', joka on kauhean harmi. Itse pidin niistä erityisen paljon. Kirja etenee, että joka toinen luku on sitten, ja toinen nyt. Siinähän yleensä käy niin, että aina sitten ajassa tapahtuu jotain jännittävää, sekä nyt ajassa, joten kirjaa täytyy vain ahmia, ahmia ja ahmia. Aivan hirvittävällä kiireellä.

Suru on kuin uppoamista, haudatuksi tulemista. Olen vedessä, joka on pohjahiekan myllerryksestä kellanruskeaa. Jokainen hengenveto tukehduttaa. Ei voi pitää kiinni mistään, ei ole laitoja, ei keinoa ryömiä ylös. Ei auta muu kuin päästää irti. Päästää irti. Tuntea paino kaikkialla ympärillä, tuntea keuhkojen rutistuminen, hidas, matala paine. Vajota syvemmälle. Ei ole muuta kuin pohja. Ei ole muuta kuin metallin maku ja mennen kaiku ja päivät, jotka näyttävät pimeydeltä. 

Kun viimein pääsin kirjaan kiinni, enkä halunnut irroittaa otettani, kirja oli todella sujuva jälleen mitä edeltäjänsä. Juoni kulki tasaisesti, ei niin yllättävästi, mitä ykkösessä. Osasi odottaa joitakin asioita, mutta yhä kirjailija hallitsi yllättävät tapahtumat. Eniten ihastutti, kuinka kirjailija osasi kuvata viemäri kohtaukset, sekä niiden alla olevan maailman, että elämän. Itsellä on todella vaikea kirjoittaa mitään utoopista, että todella vaikea kuvata niin erikoisia hahmoja. Kirjailija kuitenkin suoriutui erikoisten hahmojen toteutuksessa erityisen hyvin, että loi hyvin kuvan elämästä viemäreissä. Tuntuu kivalta, kun kuvailu on onnistunut, niin siihen voi vain valua eikä tarvitse panikoida, että ei nyt saa mistään kiinni. Sitä vain tarvitsee lukea, ja jo elää siinä maailmassa. 

Mieleeni juolahtaa silloin, että ihmiset itse ovat täynnä tunneleita: mutkittelevia, tummia tiloja ja luolia. On mahdotonta tietää kaikki paikkoja heidän sisältään. Mahdotonta edes kuvitella.

Ääh, haluaisin vain halata ja kiittää kirjailijaa jo nyt. Ennen kolmosta. Oon ihastunut tähän sarjaa sydäntä myöden. Maailma, jossa rakkaus on kiellettyä, mutta kipeästi kaivattua. Kaksi maailmaa, jotka elävät rinnakkain, mutta vastakkain. Ihmiset sekoittuivat toistensa sekaan, näyttelee hyviä, näyttelee pahoja. Lopulta käyvät toistensa kimppuun, jokainen puolustaakseen omaa kansaa. Haluan palavasti tietää, kuinka kirjailija on päätänyt lopettaa tämän sarjan ja päättykö se edes kolmoseen. 

Papit ja tiedemiehet ovat yhdestä asiasta oikeassa: 

sydämeltämme, pohjiltamme, me emme ole eläimiä kummempaa. 

Nyt joudun kuitenkin lukemaan välissä jotain muuta, vaikka se kuinka turhauttaa. Tunnetusti kirjat lopetetaan aina siihen kohtaan, että mieli lakastuu jossei pääse heti ostamaan seuraavaa. Tämä kirjailija tekee sen hieman liiankin hyvin, enkä tiedä miten osaan paneutua mihinkään muuhun kirjaan. Ääääääääääh. Täytynee kai yrittää kuitenkin. Mutta kuten toistettua, suosittelen tätä kirjaa ja sarjaa jokaiselle -käykää jo ostamassa omat !

"Meille puhutaan riskeistä ja vahingoista, vaurioista ja sivuvaikutuksista. Mutta mikä vaara meitä uhkaa kansana ja yhteiskuntana, jos emme toimi? Jollemme halua suojella kokonaisuutta, mitä hyötyä on vain pienen osan terveydestä? Tämän täytyy olla meidän yksi ja ainut, yhteinen päämäärämme. Tämä on mielenilmauksemme ydin. Me pyydämme hallitustamme, tiedemiehiämme, laitoksiamme suojelemaan meitä. Me pyydämme, että ne luottavat ihmisiinsä, luottavat Jumalaan ja Hänen järjestykseensä. Eikö Jumalakin torjunut tuhansien vuosien aikana miljoonia lajeja, jotka olivat jotenkin viallisia, koska Hän halusi täydellisen luomakunnan? Emmekö me opikin, että toisinaan on tarpeen puhdistaa pois heikot ja sairaat, jotta saamme paremman yhteiskunnan?"

DELIRIUM rakkaus on harhaa

DELIRIUM 

 rakkaus on harhaa 

                                                -Lauren Oliver

★★★★

Mitä tekisit jos rakkaus olisi sairaus?

Vaarallisimpia sairauksia ovat ne, jotka saavat meidät uskomaan, että olemme terveitä.

Amor deliria nervosan oireet:

ENSIMMÄINEN VAIHE

         mietteisiin vaipuminen, keskittymisvaikeudet

         suun kuivuminen

         hikoilu, nihkeät kämmenet

         huimaus- ja hämmennyskohtaukset

         henkisen havainnoin heikkeneminen

        ajatusten harhailu, päättelykyvyn aleneminen

TOINEN VAIHE

         euforian kaudet, hysteerinen nauru ja kohonnut energia

         epätoivon kaudet, letargia

         ruokahalun muutokset, äkillinen painon lasku tai – nousu

         fiksaatio, ei kiinnostusta mistään muusta

         vaarantunut päättelykyky, todellisuuden hämärtyminen

         nukkumisen häiriintyminen, unettomuus tai jatkuva väsymys

         pakonomaiset ajatukset ja teot

        paranoia, epävarmuus

KOLMAS VAIHE (kriittinen)

         hengitysvaikeudet

     kipu rinnassa, kurkussa tai vatsassa

         nielemisvaikeudet, syömisestä kieltäytyminen

järkeilykyvyn täydellinen luhistuminen

    arvaamaton käytös, väkivaltaiset ajatukset ja fantasia

hallusinaatiot ja harhakuvitelmat

NELJÄS VAIHE (tuhoisa)

emotionaalinen tai fyysinen halvaantuminen (osittainen tai täydellinen)

kuolema

Jos epäilet itsesi tai jonkun tuttusi kenties saaneen delirian tartunnan, soita maksuttomaan hätänumeroon 1-800-ESTO keskustellaksesi välittömästä huostaanotosta ja hoidosta.

Rakkaus julistetaan tappavaksi sairaudeksi. Yhteiskunnan yksilön valinnat kontrolloidaan tiukasti. Täysi-ikäisiltä ääritunteet tasataan kirurgin veitsen kautta, haluttiin tai ei. Maailman on tarkoitus tarjota kaikille saman lähtöviivan, sekä mahdollisuuden onneen ja turvallisuuteen. 

Lena on niiden joukoissa, joilla on vasta operaatio edessä. Lena on vasta 17-vuotias tyttö, joka laskee päiviä päästä parannettujen joukkoon. Sairauden myötä menetetty äiti on suurena osana Lenan elämässä, sen takia hän haluaa vain nopeasti toimenpiteeseen, jottei hänen enää tarvitse pelätä rakastuvansa. 

”Arviointipäivä on jännittävä siirtymäriitti, joka valmistaa sinut onnelliseen ja tasapainoiseen tulevaisuuteen ja kumppanuuteen."

”Ei voi olla todella onnellinen, ellei ole joskus onneton. Kai sinä sen tiedät?”

Alex on viimeinen tekijä, mitä Lena kaipaa elämäänsä. Amor deliria nervosa kuitenkin hiipii kehoon huomaamatta, eikä Lena voi kuin toivoa, että hän selviää ongelmien kautta haluamaansa pisteeseen. Ongelmia tuottaa se, ettei Lena pian tiedä mitä itse halua. Mutta onneksi on valtio, joka joustamatta jokaisen parantaa tästä kansaa kauhistuttavasta sairaudesta: rakkaudesta. 

Ennen muinoin ihmiset tosin luettelivat muita sairauksia – stressi, sydänvika, ahdistus, masennus, verenpainetauti, unettomuus, kaksisuuntainen mielialahäiriö – käsittämättä lainkaan, että ne olivat vain oireita, jotka useimmiten voitiin jäljittää amor deliria nervosaan.

Arvostelua siis pukkaa. Olin eka todella varautunut ajatuksesta, että kirjassa kielletään kokonaan rakkaus. Pian valkeni, että rakkaus kaikessa muodossa on kiellettyä. Katsotaan vieroksuen, jos lasta hellitään, ja jos jotain sattuu lapselle, täytyy vain käskeä nousemaan julmasti. Edes perheen välinen rakkaus on outoa, jopa epänormaalia. Jopa musiikki on päätetty tarkkaa, mitä saa kuunnella. En tiedä olisinko itkenyt, vai nauranut ensimmäiset sivut, mutta niin sitä mentiin. Idea kulki sulavasti, sekä kirjaa oli muutenkin mukava lukea. Totta kai näissä aina suhteet etenee nopeasti, ja hetkessä se onkin rakkautta. Tai ei, se on rakkautta ensi silmäyksellä. Siitä huolimatta en löydä tästä kirjasta ihan heti valitettavaa, jos ollenkaan. Tavalla, millä rakkaus kirjassa kuvataan, on aika kiinostavaa. Sitä voi itse miettiä itsekseen, pitääkö "oireet" oikeassa elämässä paikkaa, tai ylipäätänsä pitääkö ne tuntemukset paikkaa. Se miten rakkaus kiellettiin, tuli lopulta sellaiseksi, mihin tottui kirjan edetessä. Parannetut ei tuntenut suuria tuntemuksia, päivät oli harmaita, suunniteltuja ja etukäteen säädelty. 

Kirja tuo hyvin esille, miten koko kansa menee mieluiten massan mukana. Se mikä on tehtävä, on vain tehtävä. Hairahduksia ei sallita, missään määrin. Alex hahmon on kiehtova, vaikka jokaisella hahmolla kuvailua ehkä olisi voinut enemmän. Tavallaan, millaisia hahmoja ne loppujen lopuksi olivat. Mutta ähh ... en tosiaan keksi muuta valitettavaa kirjasta. Ostin jo toisen osan, enkä osaa lopettaa. Ykkösen loppu oli niin sydäntä raastava, että jopa saatoin säikähtää tunteiden voimakkuutta, haha.

Äiti, äiti, kotiin näytä tie,

eksyin metsään, oon yksin missä lie.

Vastaan tuli ihmissusi, ilkeä piski,

hampaansa näytti, ne sisuksiini iski.

Äiti äiti, kotiin näytä tie,

eksyin metsään, oon yksin missä lie.

Tieni tukki vampyyri tai mätä basiliski,

hampaansa näytti, ne kurkkuuni iski.

Äiti, äiti, pane päälleni peitto,

jaksa en kotiin, oon jo henkiheitto.

Invalidin kohtasin, hän teki taikojaan,

hymynsä näytti, meni sydän mukanaan.

Suosittelen kirjaa kaikille! 

Mietin, että mihin nää kaikki kirjoitukset työnnät. Taino, kaikki kootut kohdat. Sitten päädyin, että läysäytän ne kaikki loppuun. Tuntu, että iskisin koko kirjan tähän, mutta noh ... ei nyt kuiteskaa. : D Vähän lukemista teille. Näette vähän kirjoittajan tyyliä, että mielenkiintoa herättäviä kohtia -jotta teidän kaikkien on aivan pakko lukea kirja alusta loppuun ! (ps. ei ole niin sanotusti spoilei, vaan ihan kohtia, jolla ei ole oikeastaan merkitystä kirjan tarinassa)

::::::::

Kaikissa kehon järjestelmistä – neurologinen, kognitiivinen, spesiaalinen, sensorinen –on kardiologinen kaikkein herkin ja helpoiten häiriintyvä. Yhteiskunnan roolina tulee olla näiden järjestelmien suojeleminen infektiolta ja rappeutumiselta, muuten ihmisrodun tulevaisuus on vaakalaudalla. Niin kuin modernin maatalouden koko mekanismi suojaa kesähedelmää hyönteisten hyökkäyksiltä, kolhiintumiselta ja mätänemiseltä, niin tulee meidänkin suojella sydäntä.

Olen aina tiennyt sen. Jokainen, johon uskoo, jokainen, johon luulee voivansa luottaa, tuottaa lopulta pettymyksen. Kun ihmiset jätetään omiin oloihinsa, he valehtelevat, salailevat, muuttuvat ja katoavat. 

Toisinaan minusta tuntuu, että jos vain katselee, jos vain istuu aloillaan ja antaa maailman olla möllöttää silmien edessä … toisinaan ihan varmasti aika pysähtyy kotvaseksi ja maailma seisahtuu. Kotvaseksi vain. Ja jos jotenkin keksisi, miten siinä hetkessä eletään, silloin eläisi ikuisesti.

Kerron sinulle toisenkin salaisuuden, ihan omaksi parhaaksesi. Saatat luulla, että menneisyydellä on jotain kerrottavaa sinulle. Saatat luulla, että sinun pitäisi kuunnella, pitäisi pinnistää, jotta erotat sen kuiskeet, pitäisi taipua taaksepäin, kumartua alas, jotta kuulet sen äänen henkivän maasta, kuolleista paikoista. Saatat luulla, että menneisyydellä on jotain annettavaa sinulle, jotain, mikä sinun tulee ymmärtää tai mistä saada tolkkua. Minä tiedän kuitenkin totuuden. Tiedän Kylmyyden öistä. Tiedän, että menneisyys kiskoo sinut selällesi maahan, panee sinut sieppaamaan tuulen kuiskeita ja toisiaan vasten hiertyvien puiden porinoita, tulkitsemaan jotain koodia, yrittämänä paikata jotain rikki mennyttä. Se on toivotonta. Menneisyys on pelkkä painolasta. Se jumittuu sisääsi kuin kivi. Usko huviksesi: jos kuulet menneisyyden puhuvan sinulle, jos tunnet sen nykivän selkääsi ja sivelevän sormillaan selkärankaasi, parasta mitä voit tehdä – ainut mitä voit tehdä – on juosta.

Ihmiset ovat luonnostaa arvaamattomia, oikukkaita ja onnettomia. Vasta kun heidän eläimellisesti vaistona on pantu kuriin, he voivat olla vastuuntuntoisia, luotettavia ja tyytyväisiä.

Elämän merkillisyyksiin kuuluu, että se jurnuttaa eteenpäin sokeana ja mistään välittämättä, vaikka oma maailma – itselle muovattu pikku piiri – vääristyy ja muuttuu, jopa särkyy. Yhtenä päivänä on vanhemmat, seuraavana pitävänä onkin orpo. Yhtenä päivänä on paikka ja tie. Seuraavana päivänä on eksynyt erämaahan. Ja silti aurinko nousee ja pilvet kasaantuvat ja hajoavat ja ihmiset ostavat ruokatarpeita ja vessat kohisevat ja kaihtimet nousevat ja laskevat. Silloin käsittää, että suurin osa siitä – elämästä, olemassaolon heltymättömästä mekanismista – ei koskekaan omaa itseä. Siihen ei itse kuulu ollenkaan. Elämä jatkuu, vaikka itse on hypännyt reunalta. Vaikka on kuollut.

Minä rakastan sinua. Muista. Sitä he eivät voi viedä.

DNA

DNAni on täynnä virheitä. Vääriä soluja, vääriä yhdistelmiä. Tiedättekö millaista se on; elää virheenä. Turkijat, lääkärit, tohtorit -kaikki kauhuissaan. Suonissani kiertää väärät kirjaimet, joita ei kuuluisi olla. DNA, se kertoo mikä olen, mistä tulen. Kuin epätoivottu lapsi, monsteri tai jos vain mahdoton.

Ihmiset aina pelkää, jos väärät yhdistelmät suoniin pääsee. Onko se sairaus, viirus tai vain bakteeri. Ei.. loinen. Loinen on osa minua, ei .. minä olen Loinen. Ei parannuskeinoa, ei lääkitystä. Pahinta on ikuisuus. Ikuisesti kuollut, Loinen.

Millaista on elää itsensä kanssa, kun tappaa rakkaansa.
Millainen hirviö pitää olla, että jonkun tappaa.
Millaista DNA:ta täytyy kantaa, että niin sekoaa.

DNA, jos sut ulos itsestäni voisin vuodattaa. Jos voisin sut purkittaa, hyllyttää ja työntää pois. Ilman tätä DNAta elämäni valitsisin. Nyt olen kahden vaiheilla. Kertokaa joku, kuinka itseäni peilistä saatan katsoa. Kuinka itseäni kestän, siedän, saatika ymmärrän.

Ei elämä aina oo helppoo, enkä niin oleta.
En edes itseäni vihaa, en suoranaisesti.
Koitan kai oppia taas tajuamaan, ei mua ihmiseksi luotu. Ei edes sen kaltaiseksi. Vain ääriviivat mua ihmisestä muistuttaa.

Kiittää joskus haluaisin osata, vaikkei tää elämä paljoa antanut olet.
Tänää, ehken huomennakaa osaa -mutta joku päivä, joskus.

DNAni, ikuisesti kuitenkin ainut kaltainen.

Aavetyttö

Aavetyttö  ★★★★

            -Torey Hayden

Koskettava tositarina omaan varjomaailmaansa sulketuneesta tytöstä.

Jadie ei koskaan puhunut, ei nauranut, ei itkenyt. Kun erityisopettaja Torey Hayden viimein sai taivuteltua tytön puhumaan, mikään hänen urallaan kokemansa ei valmistanut häntä siihen tuskalliseen painajaiseen, jonka Jadie hänelle paljasti. Pieni tyttö oli vankina hirvittävistä muistoista rakennetussa helvetissä, ja opettajalta vaadittiin paljon myötätuntoa, rakkautta ja suurta rohkeuttakin saada "aavetyttöä" riivaavat pahat henget karkotettua. 

Torey Hayden on työskennellyt erityisopettajana kouluissa, sairaaloissa, laitoksissa ja yliopistoissa. 

Jadie siis kärsii valikoivasta puhumattomuudesta. Aiheena se itseäni kiehtoi vietävästi. Jadie oli sulkeutunut, kulki kumarassa ja kasassa, pelkäsi hämähäkkejä. Tämä oli ensimmäinen kirja, jonka luin Toreylta. En ollut aiemmin kiinnittänyt kirjailijaan mitään huomiota, niin hyvässä, taikka pahassa. Huomasin sujuvan kirjoituksen heti. Ei tarvinnut jäädä hetkeksikään selailemaan sivuja tylsistyneenä, koska juoni kulki tasaisen mukavasti. Ei junnailtu turhia, ei pohdiskeltu liikoja -muttei myöskään edetty liian nopeasti. Olen siis varma, että tulen heti mahdollisuuden tullen lukemaan lisää Toreylta kirjoja. Maltan tuskin palosta odottaa! 

"Arvaa mitä noille tuossa voisi tehdä?" Hän kosketti ranteessaan olevia suonia.
"Jos ottaa veitsen käteen ja leikkaa nuo, niin kaikki veri vuotaa pois. Se vuotaa niin nopesti, että siihen kuolee."

"Siksi kun minun on pakko olla kumarassa." "Miksi?" 
"Kun on pakko." "Mutta miksi?" "Ettei sisuskalut putoa."

Loputtomasti

Loputtomasti  ★

            -Lisa R. Jones

Olin ihan innoissani ykkösestä. Olin innoissani kakkosesta aina siihen saakka, kunnes tajusin että luoja mitä sopaskaa. Luin ykkösen uudestaan, sitten kakkosen perään. Eikä mulla oo mitään sanoja, millä kuvata tätä kirjasarjaa.

En voi suositella sitä kellekkään, vaikka pidän kirjailijan tyylistä kirjoittaa. Idea on hyvä, mutta normaali "arkielämä" on sommiteltu lyhyeksi.. ellei olemattomaksi. Tykkäsin Amysta yhä, mutta Liam eieiie ... ja koko todellisuudentaju katosi. Ei ihminen, joka on peloissaan, identiteetin kadottanut ja menettänyt, hyppää kenenkään kanssa sänkyyn. Ei todellakaan. 

Tän kirjan aikana tajusinkin, että nää erotiikkakirjat on yhtä tosia, kuin fantasiakirjat.

Se ajatus auttoi lukemaan tämän kirjan loppuun.

Mikä sitten pitää kirjan kourissa viimeisille sivuille?

Se tietämättömyys Amyn menneisyydestä. Se, kuinka paljastetaan pala palalta, muttei kokonaan. Ilmeisemmin kirjasta on tulossa ainakin kolmas. Totta kai tälläinen tyyli toimii, ihmiseen kuin ihmiseen. Vähänkin jos on utelias, ei voi jättää kesken. Inhottaa ajatella, että joudun ostamaan kirjan vain sen takia, että tiedän mitä Amy on kokenut. Mutta silti tiedän, ettei mikään paljastus voisi enää pelastaa tätä kirjasarjaa.

En tiedä suosittelisinko tätä kellekkään. Jos haluaa mysteerisempää luottevaa, joka on kuitenkin pilattu turhalla erotiikalla, olkaa hyvät. Ilman erotiikkaa kirja olisi luultavasti onnistunut loistavasti. Sekä jos kirjailija olisi malttanut pidättäytyä pidempään arkielämässä ja muussa, kuin joko a) Liamissa b) menneisyydessä c) ihanassa seksissä

Fifty shades - Sidottu, Satutettu, Vapautettu.

|| Sidottu || Satutettu || Vapautettu ||

Fanfictiota, twilight -fanin kirjoittama Bellasta ja Edwardista... kuinka kävikään..

En jaksa pälättää tästä mitään turhauttavaa paapatusta mistä on kyse, tai sen kummoisemmin muutenkaan. Haluan vain saada sanotuksi muutamat sanaiset. Harvoin luen mitään arvosteluja kirjoista, varsinkaan jälkikäteen, kun oma mielipide on piirtynyt mieleen. Oon tiennyt kuitenkin, että näistä kirjoista on käyty taistoa ja mietintää, onko hyvää ja miten on.

Itse löysin kirjasarjan jo ennenkuin se puski markkinoille niin, että jokainen tiesi siitä. Ehkä se oli tosin jo silloin nousussa? Kuitenkin. Aikoja sitten ostin Sidotun ja ekan osan puurtamisessa ei mennyt kuin hetki. Toinen osa veikin vuoden päivät, ellei enemmän. Jäin jynnäämään puoleen väliin, eikä auttanut lainkaan sitä lukemista, kun kolmonen otetaan perään, jonka alku veti mielen matalaksi. Täytyy sanoa, että on vaikea lukea paksua kirjaa, kun oikeasti idea ja kaikki hiipuu yhtälailla. En edes muista ykkösestä puoliakaan, kun tämä mun lukemis projekti on vienyt muutamankin vuoden. Mutta silti uskoisin, että jos lukisin nyt uudestaan, tykkäisin ykkösestä eniten. Kakkonen häilyy täysin unholassa, ja kolmosesta jäi ensimmäiselle sijalle Chrisin näkökulmasta kirjoitettu osio. Tulikin mieleen, että jos kirjailija kirjoittaisi vielä Chrisin näkökulmasta kaikki kirjat, voisin jaksaa lukaista ne uudestaan. Kolmosen lopetus oli kuitenkin turhauttavan kliseinen ja käsitetyksessä 'kaikella on onnellinen loppu'. Lapsia, hieno omakotitalo, ihana mies, ihana vaimo. Ja lisää lapsia. Ehkä olisin odottanut edes kauniimpia sanoja loppuun.

Tuskaa on helpompi kestää, kuin ohjaa sen ulospäin.

Aloitin siitä, etten yleensä lue arvosteluja. Noh, nyt luin. Tottakai kaikilla on omat mielipiteet, sekä niihin vaikuttaa tälläisissä kirjoissa eniten ikä. Kirjassa ei peitellä seksiä, mutta silti ihmiset sanovat, että se oli liian hellää, tai liian tarkkaa, tai liian paljon. On täysin oma päätös, miten itse näkee ja kokee asiat. En oikein tiedä mitä itse ajatella kyseisestä asiasta sen enempää. Toki seksiä oli paljon, mutta minun mielestä ei kirjoja tarvitsisi lukea, joissa on paljon seksiä, jos se lukijaa häiritsee erityisesti.

Mutta. Aina on ne vihaajat, jotka ulisevat kaikesta ja lopussa nämä, jotka nostattivat kirjat suureksi hitiksi. Jolloin myös vihaajien piti tämä löytää, mutta ilman suosiota, ei olisi näin paljon negatiivisuutta.

Universalin mukaan traileria on katsottu yhden viikon aikana yhteensä yli 100 miljoonaa kertaa esimerkiksi yrityksen virallisella YouTube-kanavalla ja elokuvan tunnuskappaleen esittävän Beyoncén Facebook-sivuilla,Deadline-sivusto kertoo.

Kuten kuulutettu, kirjasta tehdään elokuva. Ja noh .... itse kauhistuin elokuvan trailerista. Sekä varsinkin näyttelijävalinnoista. Haluan toki nähdä elokuvan, mutta jo trailerista paljastuvat virheet ja muut epäkohdat tuovat turhauttamista. Tiedän tiedän, ei tarvitse katsoa, jossei halua, mutta kuten sanoin, haluan nähdä ja päteä ehkä vähän lisää vielä. Aina elokuvat menee täysin erilaisiksi, mitä kirjat. Eihän sille voi mitään. Onhan se jo nähty useamman kerran. Toivon silti, ettei tarvitsisi nähdä aivan tunaroitua versiota kirjasta, joka tavoitti niin suuren suosion.

Saa siis nähdä, mitä ystävänpäivä tuo tullessaan.


Kelle minä suosittelisin tätä kirjaa?
Jos BDSM on vähänkin inhottava tekijä, älä lue. Jos seksistä pursuavat kirjat ällöttävät, käänny heti toiseen suuntaan. Jos alentavat ja kontrolloivat miehet inhottavat, älä edes koita. Muuten voin suositella kirjaa kelle tahansa. Taino ... ikääkin olisi hyvä olla ainakin kuudentoista. Mutta ketäpä minä olen määräämää.


Okei .. olihan siellä taas sitä turhaa paapatusta, mutta kuitenkin.

Pakopaikka

Pakopaikka  ★★★★★

            -Lisa R. Jones

En saisi luottaa häneen. En saisi kertoa hänelle salaisuuksiani. 

Mutta kuinka voin olla kertomatta, kun hän on ilma, jota hengitän?

Amy Bensen pakeni 18-vuotiaana, hän joutui jättämään taakseen kaiken tärkeän ja hänelle kuuluvan. Amy joutui aloittamaan uuden elämän, uudella nimellä ja uudella historialla. Asuessaan New Yorkissa, hän uskoo kaiken viimein muuttuneen, ettei hänen koskaan tarvitsisi paeta mitään. Mutta hän oli väärässä. Sillä kun Amy laskee muurinsa, alkaa menneisyyden haamut tavoittelemaan häntä uudestaan. Amy pakenee jälleen, mutta kohtaa lentomatkalla menestyneen arkkitehdin, Liam Stonen. Liam on itsevarma, varakas ja todella omistushaluinen. Amy valuu syvälle intohimon syövereihin, syvälle kiihkeään suhteeseen. Liam pyytää Amylta paljon, eikä suostu tyytymään vähempään. Hän haluaa tutustua Amyyn ja tuota piirittäviin haamuihin. Milloin Liam alkaa vaatia liikaa? Alkaako Liamin vaatimukset ahdistamaan Amya liikaa? Pystyykö Amy ikinä luottamaan kehenkään? Saatika uhraamaan enää kenenkään henkeä puolestaan? 

"Kerro, kuinka minä sain sinut hymyilemään, jotta voin tehdä saman uudestaan."

"Sinä annat samalla mitalla kuin saat"

"Tiedäthän sinä, että samalla mitalla antaminen toimii vain, jos joku ensin antaa?"

Mä koukutuin pahemman kerran tähän kirjasarjaan. Tykkään jälleen Lisan tuotoksesta, joka ei jätä kylmäksi. Vaikka kirja onkin eroottinen, on eroottinen puoli jäänyt ainakin ekassa osassa vähemmälle, mitä aiemmissa Lisan kirjoissa. Kirja keskittyy enemmän Amyn haamuihin, Amyn pakenemiseen. Jostain syystä tykkäsin todella paljon lukea kirjaa, jossa identiteetin menettänyt Amy kamppailee menneisyyttä vastaan, jota ei edes itse tiedä. Tykkään lukea, kuinka Liam yrittää kaikin puolin saada Amysta edes jotain irti, millä vain tavalla. Kuinka luottamusta punnitaan jokaisessa kulmassa, kuinka Liam uskottelee aina uudestaan ja uudestaan, että hän on luottamuksen arvoinen. Tykkäsin todella paljon kirjasta ja odotankin toista osaa innoissani.

Suosittelen kyseisä kirjaa kaikille jotka ovat pitäneet Lisan tuotoksista, sekä kaikille muillekkin !

"Älä viitsi kierellä. Rajua ja rehellistä. Me olemme joko sitä tai sitten emme ole yhtikäs mitään"

Nimetön olento

Nimetön olento

Näet minut taas kadulla

Uteliaat silmät yrittävät tavoittaa minua

Mutta olen kaukana sinusta, olen kaukana kaikista

He kuiskailevat kuka olen, mistä tulen, mikä olen

"Mitä hänelle kuuluu?"

"Onko hänellä kaikki hyvin?"

"Eikö häntä kiinosta?"

"Miksei hän vastaa katseeseni?"

Kadut täyttyvät kuiskauksista, lukuisista kysymyksistä

Lukuisia kysymyksiä, ilman vastauksia

Näen sinut viimein

Kasvoni alkavat elämään, silmäni kirkastuvat

Mitä tapahtuu -he kuiskailevat

Hymyilen sinulle enemmän

Nauran kanssasi

Miksei hän katso minua?

Miksei hän puhu minulle?

Miksei hän jaa ajatuksiaan?

Miksi hän vain on?

Ulkopuoliselle yhtä kuin musta väri 

Kiehtova, vaarallinen, salaperäinen, mutta tyhjä

Tyhjyyttä täynnä, tyhjyyttä

Eikä he tavoita hänestä mitään

Ei pääse perille ajatuksista

Ei tavoita silmiä sulkeutuneita

Näen sinut viimein

Hymyilen kanssasi

Nauran kanssasi

Kerrot kuinka he ihmettelevät jälleen

Nauramme yhdessä

Ihmettelevät kuka olen, mistä tulen, mikä olen

Ja jälleen kun lähdet

He huutelevat perääni kuka olen, mistä tulen, mikä olen

Mutta olen jo mennyt

© hipsu

PROLOGI AQUAR ... somewhere ... where?

PROLOGI 

Nuorukainen istui kulahtaneessa linja-autossa, matkalla kohti pientä kauppaa.

Aikeinaan ostaa ruokaa ja maalausvälineitä.  Hän oli suunnannut katseensa ulos ikkunasta.

Nuorukainen piteli käsissään kapeilla sormillaan mustakantista kirjaa, hymyillen.

Päivä oli aurinkoinen, mutta kadut olivat tyhjiä, kuten yleensäkin.

Ihmiset, olennot, olivat kadonneet omiin koloihinsa, vasta yön tultua astuessa esille.

Niin se meni tässä pienessä kylässä. Yö oli aamu, ja aamu oli yö.

Jälleen se tuttu mutka lähestyi, tai linja-auto pikemminkin lähestyi mutkaa.

Nuorukainen kohotti sormensa kohti nappulaa, joka ilmoittaisi aikeensa poistumisesta kuljettajalle.

Kuljettajalle, joka oli vetänyt hupun kasvojen peitteeksi.

Ilma kietoutui yhteen sankaksi massaksi, joka uhkasi tukahduttaa.

Aika hidastui, mutka lähestyi, muttei lähestynyt. Kaikki tuntui pimenevän, vaikkei ollut vielä yö.

Linnut lauloivat ulkona surulauluaan, kun linja-auto paiskautui vasten näkymätöntä seinämää.

Linja-auto suistui renkailtaan, katolleen, renkailleen, katolleen, renkailleen ja katolleen.

Nuorukainen valui ikkunaa pitkin katolle, tuntien, kuinka kaikki oli hetkessä kevyempää.

Kevyempää, pimeämpää.

Linnut lopettivat laulamasta, kaikkialla oli hiljaista.

Lukuun ottamatta tuota naurua. 

© hipsu

If you don’t deal with your demons, they will deal with you, and it’s gonna hurt.

"If you don’t deal with your demons, 

they will deal with you, and it’s gonna hurt.” — Nikki Sixx

Meistä jokaisen tulisi hyväksyä itsemme sellaisina kuin synnymme. Ihmiset, jotka ovat ympärillämme luovat turhia harhakuvia sinusta. Sillä, mitä muut sinusta puhuvat, ei ole väliä. Jos olet sujut itsesi kanssa, kaikkien muidenkin tulee olla. Jos he eivät ole sujut sinun kanssasi, ei vika ole sinussa, vaan heissä. Heidän ymmärryksissään, heidän käsityksissään, heidän ajatuksissaan. Tavalla, joilla he katsovat sinua, tavalla jolla he katsovat luultavasti koko maailmaa. 

Kuuntele minua, kun sanon, että olet kaunis. Olet kaunis itsenäsi, olet kaunis juuri tuollaisena. Vartalosi, hymysi, hiuksesi, silmäsi … olet kaunis. Olet kauniimpi kuin kukaan muu, koska kukaan muu ei voi näyttää sinulta. Et voi nähdä, kuinka naurat, et voi nähdä kuinka hymyilet. Et voi nähdä, kuinka kauniilta näytät sillä hetkellä, kun olet iloinen. Voisin istua vierelläsi, kertoa kuinka kaunis olet – muttet uskoisi minua. Tiedän sen. Ei kukaan uskoisi. Ehkä sen hetken, jos sitäkään.

Meistä jokaisen tulisi olla sujut itsemme kanssa. Niin ilojen, mutta myös surujen kanssa. Meidän täytyisi hyväksyä, ettei täydellisyyttä ole. Meistä kukaan ei ole täydellinen, ei kenenkään elämä ole täydellinen. Joskus tuntuu siltä, että istut yksin sateessa, muttet näe niitä lukuisia ihmisiä, jotka istuvat sinun kanssasi siellä. He itkevät kuten sinä, he surevat kuten sinä. Harvoin todella olet yksin, vaikka siltä sinusta voi tuntua. Tiedämme jokainen, mitä tapahtuu, jos peitämme totuuden. Kun kiistämme totuuden, kiistämme demonit. Demonit, jotka saartavat ympärillämme, odottavat oikeaa aikaa iskeä ja kun käännät selkäsi, ne iskevät. Älä käännä ikinä viholliselle selkääsi – jokainen varmasti tietää tämän sanonnan ja sinä päivänä, kun olet itsesi pahin vihollinen, on pahin virhe kääntää selkäsi itsellesi. Käännät selkäsi, leikit olevasi onnellinen, yliviivat olennaisen. Et ehkä huomenna, et ehkä ensi viikollakaan tunne surua, mutta hitaasti kaikki pahenee. Minkä takia lähteä siihen mäkeen hurjalla vauhdilla, kun voi hitaasti laskeutua ja käsitellä asioita. Asioiden kiistäminen saa aikaan asioiden kasaantumisen, jonka myötä aiemmin tai myöhemmin koko pato romahtaa. Silloin et voi kuin roikkua, taistella enemmän kuin ikinä ennen.

Joten hyväksy demonisi, hyväksy heikkoutesi, hyväksy itsesi. Hyväksy maailmasi, hyväksy elämäsi. Aina on mahdollisuuksia, mutta ilman vanhojen asioiden hyväksymistä on turha haaveilla muutoksista. Asiat pitää käsitellä, ennen kuin voi täysin siirtyä jatkamaan. Katso hymyillen tätä maailmaa, katso hymyillen itseäsi ja pian huomaat, että koko maailma hymyilee takaisin sinulle. Ei ehkä tänää, ei ehkä vielä ensivuonnakaan, mutta vielä joku päivä kaikki on paremmin. Ei ehkä pysyvästi, koska mikään ei ole täydellistä, mutta edes sen hetken.

Joku päivä tiedät kuka olet ja osaat hyväksyä itsesi juuri sellaisenaan. 

Rebeccan kadonneet päiväkirjat

Rebeccan kadonneet päiväkirjat  ★★☆☆☆

            -Lisa R. Jones

"Ja nyt", hän sanoi omistavasti, "sinä kuulut minulle."

Ihan aluksi haluan sanoa, että jos joku ei ole lukenut kirjoja; Ihosi alla, Sisälläni ja Paljastus niin ei kannata myöskään lukea tätä kirjaa. Vain omaksi parhaaksi on, jos luette kolme kirjaa ekana, sitten tartutte vasta tähän. Ymmärrätte paljon enemmän, vaikka tää kirja voisikin jotakuta houkutella. 

Ja mä en aluksi tiennyt, että tää sisältää kaikki viisi päiväkirjaa, joten yllätys minullekkin, etten joutunutkaan odottamaan taas seuraavaan kuukauteen, että pääsisi uuden kirjan pariin. Toisaalta, nyt kun mietin uudestaan, en välttämättä olisi ikinä ostanut seuraavaa päiväkirjaa, ellei ne olisi yhteen koottu. Kuka tietää.

Yritän pitää tän tekstin taas asiallisena, mutta tää kirja aiheutti niin suuria kouhahduksia sisällä, että huuh, katsotaan miten selvitään. 

Joten ... mistä aloittaisin.

Kirja siis sisältää nuoren naisen, Rebecca Masonin, kirjoittamia uskaliaita muistiinpanoja. Rebeccan elämä on raiteillaan, kunnes hän tapaa puoleensavetävän miehen, joka suorastaan viettelee hänet raiteiltaan. Rebecca yrittää vastustella, koska tunnistaa vaaran lukuisten painajaisten ansiosta. Painajaisista huolimatta Rebecca antautuu tuon miehen vietäväksi, miehen, joka omistaa gallerian, Mark Compton. 

Kirja pohjautuu siis Inside Out menestyssarjaan, joka kertoo miten Sara McMillan löytää tuntemattomalle Rebeccalle kuuluneet päiväkirjat ja valuu kohti tuntematonta maailmaa. Päiväkirjat julkaistiin kirjan muodossa kaikille ihmiselle, joka antaa viimeisessä osassa myös sukeltaa Markin näkökulmasta tarinaan. 

Oletko koskaan tavannut ketää, jonka tiedät heti voivan muutta koko elämäsi?

Olen kuullut sellaisesta, mutta ennen tätä iltaa en ole koskaa ennen kokenut mitään sen tapaistakaan.

Niin alkaa ensimmäinen päiväkirja kirjoitelma, 4. Joulukuuta 2010. Rebecca tapaa Markin sattumalta, kun hän jää gallerian ulkopuolelle ihastelemaan, uskaltautuen sisällä ja se virhe muuttaakin kaiken. Rebecca tuntee järjetöntä vetoa heti salaperäistä Markia kohtaan, joka tulee häntä vastaan. Rebecca ei lakkaa unelmoimasta taiteilijan urasta, joka vetää häntä miehen lailla puoleensa. 

Ensimmäisen päiväkirja, joka toimii nimellä Viettelys, tuntui omasta mielestä töksähtelevältä. En meinannut päästä millään sisälle kirjaan. Joltain osin musta tuntui, etten halua edes päästä sisälle. Olin lukenut sarjan kolme kirjaa, tiesin tarinan ja tiesin miten se kulki, joten tuntui inhottavalta lukea tarinaa 'aikaa ennen' niitä kirjoja. En halunnut lukea Chrisistä, eli Saran miehestä mitään, mutta tiesin, että se voisi olla väistämättä jossain vaiheessa edessä. Onneksini missään vaiheessa hän ei tullut sen enempää esille, vaikka toisaalta olisin halunnut tietää, mikä hänen ja Markin välillä hiersi alusta alkaen. 

Sopimus 

Ensimmäinen päiväkirjoitus 17. helmikuuta 2011. Rebecca oli valunnut Markin verkkoihin, vastusteluista huolimatta. Mark oli ottanut esiin subin ja Isännän välisen sopimuksen, jota Rebecca alkoi kuumeisesti miettimään. Hän ei ollut ikinä halunnut suhdetta, ei ikinä halunnut luottaa muihin kuin kuolleeseen äitiinsä, johon oli myöskin joutunut pettymään loppumetreillä. Rebecca kaikesta huolimatta harkitsi suhdetta, harkitsi pakotietä, jota Mark tarjosi hänelle. Rebecca mietti kirjoituksissaan, mitä tekisi ja aloin päästä hieman paremmin päiväkirjojen maailmaan. Kirjaili selvästi sai itsekkin paremmin kiinni, kun kirja alkoi luistamaan. 

"Sopimuksen allekirjoittamiseen saakka sinun turvasanasi ratkaisee. Käytä sitä vapaasti. 

Kun käytät sitä, minä lopetan heti sen, mitä olen tekemässä. Sano se nyt."

"Mutta en minä halua, että sinä lopetat." 

Hän nauroi, hiljaa ja kiusoittelevasti. 

Ehkä se on minun pahin pelko -että hän saa minut unohtamaan, kuinka olla yksin. 

"En voi tehdä sitä täällä", henkäisin ja lattia tuntui pettävän altani. 

"Ihmisten pitää päästä vessaan."

"Kyllä voit ja sinä teet sen myös."

Rebecca useaan otteeseen päätti, ettei allekirjoita sopimusta, mutta useaan otteeseen myös päätti, 

että nyt hän sen kirjoittaa, nyt hän on valmis. 

Alistettu

Ensimmäinen päiväkirja teksti päivältä 14. Maaliskuuta 2011

"Sinä et allekirjoita sopimusta etkä pujota sormusta sormeesi ennenkuin minä sanon, että olet valmis", 

kyllä Rebecca kirjoitti sopimuksen, mutta Mark torjui hänet heti kiitoksena. 

"Minä - minä en tajunnut....minä-"

"Juurikin näin. Sinun pitää opetella ajattelemaan." 

"Kuka tässä on?", mies kysyi.

"Ihastuttava uusi lupaus", Isäntäni vastasi.

"Todellakin. Saanko ihastella häntä?"

Isäntäni kosketti minua selkään. "Katso häntä", hän määräsi. 

19. Maaliskuuta 2011 Rebecca viimein kirjoitti Markin suostumuksella sopimuksen. 

Hän oli viimein valmis, vai oliko sittenkään?

Valtias

Seuraava päiväkirja aloitettiin vasta 4. Toukokuuta 2012. Eli vuosi oli vierähtänyt. Minusta se oli ihan mukava veto kirjailijalta, sillä ei oikeastaan kukaan olisi jaksanut lukea tasapaksua toimintaa päivästä toiseen. Varsinkin, kun kirjailija osasi tiivistää vuoden tapahtumat hyvin. Tän päiväkirjan aikana mun into Markia kohtaan laski järkyttävällä nopeudella, vaikken oikeastaan missään vaiheessa kirjaa Markista pitänytkään. 

Rebecca aloittaa päiväkirjan kirjoituksena palanneista painajaisista, joissa hän katselee itseään kuolleena. Mark on lähtenyt matkoille ja Rebecca viettää aikaansa hänen luonaan, hänen asunnossaan. Rebecca alkaa olemaan pahasti hakuteillä. Rebecca alkaa ymmärtämään, ettei tilanteessa ole mitään järkeä. 

"Et ole talossani"

"En niin, olen asunnollani"

"Tämä on minun kotini"

"Ei, kotisi on minun luonani" 

Minä kuulun hänelle. En hänen luokseen. Paikkani on hänen vuoteessaan, 

ei hänen rinnallaan -eikä hänen elämässään. 

Rebecca ja Mark olivat risteyksessä, jossa rakkaus astui voimaan ja Mark ei tiennyt muusta kuin sopimuksista. 

Rebecca oli saanut tarpeekseen, mutta Mark halusi taistella. 

"Rebecca." Hän kumartui suutelemaan minua.

"Punainen", sihautin. 

Toinen Isäntä on täällä ja haluaa kuulemma keskustella maalauksesta, jonka eteen olen tehnyt töitä hänen hyväkseen. 

Tiedän kuitenkin, että hän on täällä kokonaan toisesta syystä. 

Rebecca ja Mark sopivat tilanteen, yrittivät vielä, 

mutta Rebecca oli jo päättänyt, ettei solmisi uutta sopimusta. Hän oli tehnyt päätöksensä, viimein.

"Onko sinun Isäsikin täällä? Haluatko käydä hänen haudallaan?"

Olin kertonut hänelle, etten tiedä isäni henkilöllisyyttä, mutta hän ei ollut kuunnellut. 

Valtiaan tarina

Tässä vaiheessa päiväkirja kerronta jää pois, ja kirjoittaja hyppää Markin kenkiin. "Tämä ei ole ohitse", hän sanoi ennen kuin kääntyi ja käveli pois' -poimin kohdan vielä edellisestä päiväkirjasta, kuin ironina. Mark ei tiennyt mitä oli saanut aikaan, eikä voinut myöskään päättää seuraavista tapahtumista. Kaikki oli kuitenkin ohitse. Mark joutui suuntamaan toiseen maahan, kun äitinsä syöpädiagnoosista ilmoitettiin. 

Päätin jättää huomioitta asioita, joita ei olisi pitänyt, ja minulle hyvin tärkeä ihminen joutui kärsimään seuraukset. -Tekisi mieli antaa Markille aplodit, mutta tässä vaiheessa oon jo niin turhaantunut hahmoon, että mua inhottaa jatkaa lukemista. 

Luotan tähän naiseen enemmän kuin luotan itseeni tällä hetkellä. 

Ja se pelottaa minua enemmän kuin mikään pitkään aikaan. 

"Kuka sanoo, että minulla on sääntöjä?"

"Älä viitsi. Sinulla on niin paljon sääntöjä, että säännöillä on sääntöjä."

Mark kertoo tapaavansa Crystalin, joka on hänen alaisensa. Mark kamppailee ajatustensa ja oman itsensä kanssa. 

"Luulenpa, ettet luota ihmisiin koskaan." 

Tähän on hyvä päättää tämän sarjan arvioimen ja hypätä omiin ajatuksiin, mm.

~ ~ ~

Annoin kaksi tähteä kirjalle, sillä alussa kirjaan oli todella vaikea päästä sisälle. Tottakai kirjasarjan lukeminen helpotti ja ilman sitä, lukeminen olisi ollut ihan turhaa. Oli outoa lukea Rebeccan näkökulmasta, koska oli tottunut Saraan ja oli vielä oudompaa lukea Chrisistä juttuja. Kirjailija ei saanut minua kertaakaan tykästymään Markiin, ei edes hetkeksi. Ei edes viimeisen osan myötäkään. En tiedä oliko hänen tarkoitus tehdä Markista täysi paskiainen, mutta .. sitä se mun silmissä oli. Markin menneisyydestä olisi minun mielestä voinut avata, vaikkakin se painii ristiriidoissa totuuden kanssa, ettei Mark avaudu kenellekkään. 

Kirjan parhain päiväkirja taisi olla kolmonen, se herkullinen keskikohta, jossa vaiheessa taiteillaan narulla, miettien kaatuakkoa hyvään vai huonoon. En itse tottunut heti tapaan kirjoittaa päiväkirjalle, mutta okei, se toimi pidemmän päälle kun alkoi tapahtumaan. Rebecca kuvaili asioita hyvin, vaikka totuudessa ei kukaan muistaisi niin selkeästi tapahtumia, muttta okei, ei koko kirjassa olisi ollut mitään järkeä. 

Markin käytös mua inhotti alusta loppuun, loppua kohden kiristyen naurettavaksi. Mun ei olisi tehnyt mieli lukea enää sen omaa kertomusta, eli viimeistä 'päiväkirjaa', mutta luinpas kuitenkin. Ei olisi ehkä pitänyt ja jos joku miettii lukeakko vai ei, niin varautukaa ihan huolella. Itse vedin tunteet heti pois pelistä, kun tartuin kirjaan. Luin kuin en tiedostaisi tapahtumia, mutta mua järkytti kuinka idiootti se mies olikaan. Hahaha, ihanaa tuntea tälläistä vihaa hahmoa kohtaan! Kuinka mies voikaan vain kuitata toisen menettämisen, kuinka mies voikaan vain hypätä toisen naisen kanssa sänkyyn. Inhottaa miehet, inhottaa niin paljon tän kirjan takia, ahaha... luoja. 

En sitten tiedä, kannattaako tota kirjaa lukea edes sarjaan hurahtaneet. Kirja ehkä saa aikaan, että haluaa palata takaisin Saran ja Chrisin pariin, mutten tiedä pystyisinkö enää suodattamaan Markkia ja mainintoja Rebecasta. Saa nähdä, josko vielä jaksaisin paneutua sarjaan uudestaan. Tätä en uusiksi luen, sen jo tiedän. Toisaalta oli avartavaa lukea tarinaa eri näkökulmasta, jota ennen en ole tehnyt, joten jännää siksi, mutta ... tämä sarja sisältää niin paljon mustasukkaisuutta joka räjäyttää koko pakan, sekä sopimuksia vailla rajoja, että eieiei. En lakkaa sanomasta, että kirjailija on hyvä. Lisa todella osaa kirjoittaa, kuvailla ja toteuttaa hahmot. Enhän mä voi vihata koska se loi idioottimaisen hahmon, mutta hei ilman Markkia eihän tässä jutussa olisi ollut yhtään näin paljon tunteita ainakaan lukijalla ! Haha. Jos joku kysyy suosittelenko kirjaa, niin suosittelen sarjan lukijoille, jotka kestää myös 'vähän' idioottimaisemman miehen seassa. Avartaa tarinaa ehkä hieman. 

Odotan innolla Lisan uutta kirjasarjaa, Amy Bensenin Salattu elämä, jonka ensimmäisen osan on määrä ilmestyä maaliskuussa. Toivottavasti kirjailija on saanut täysin uudet kuviot, eikä toista tätä tarinaa. 

Innolla siis odottamaan.