Kaiken se kestää
Uma Karma
Lainasin aiemmin kyseisen kirjan kirjastosta, mutta jostain syystä vaivuin siihen tilaa, etten jaksanut pitää kirjasta kiinni, mutta viimein, kun hankin kirjan itselleni kirjahyllyyn, sain sen jopa luettua.
Varoitus mahdollisesta spoilailusta
"Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei kättäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii."
Niin alkaa kirja, joka kertoo kahdesta nuoresta miehen alusta, heidän rakkaudestaan. Tuukasta, joka rakastaa skeittausta. Sekä Luukaksesta, joka on omistanut elämänsä harrastuksilleen, vanhempiensa jatkuvalla painostuksella. Tuukas tuntee vetoa urheiluluokalla olevaan Luukasta kohtaan, sekä saa huomata, että ei ole yksin tunteidensa kanssa. Kuten jokaisella suhteella, on myös tällä kielletyllä suhteella ongelmansa.
Kaikki lähtee kun Luukas yllättäen kutsuu ujon, sekä vierastavan Tuukan luokseen bileisiin. Tuukalla on tottakai pelkonsa, mutta pelot vedetään yli, kun Luukas tekee heti tunteensa selviksi. On varmasti helpompi sanoa ja ihmetellä, mitä ongelmia on, mutta kun avarretaan tarinaa enemmän. Luukaksen vanhemmat vaativat pojaltaan kaiken maan ja taivan väliltä -painostavat opinnoissa, harrastuksissa, tulevaisuudessa. Tuukan perheessä lienee eniten ongelmia Tuukan skeitti harrastuksen parissa, jossa hän teloo itseään jopa sairaala kuntoon. Kirja on aloitettu lukion alusta ja läpi käydään lukion aikainen aika, sen tuottamut tuskat ja ongelmat, sekä lukion jälkeistä aikaa.
Enempää en itse kirjasta viitsi kertoa, mutta, mielipidettä.
Mun mielestä tää kirja on oiva isku nuorille, jotka käyvät ammattikoulua tai lukiota, miksei myös vanhemille ihmisille. Kirja käsittelee tunteita koulun aiheuttamasta tuskasta, sekä suhteen tuottamista ongelmista. Kirjassa omasta mielestä hypitään välillä yllättävällä tahdilla, eikä sitä kerrota, kuin vasta hetken päästä tekstissä. Tietenkin ymmärtää, kun käydään koko lukio vaihe läpi, olisi tuskastuttavaa kirjoittaa koko kolme vuotta päivästä päivään. Itselle ehkä eniten jäi mieleen, kun pojille tulee välirikko suhteessa ja yllättäen onkin humpsahtanut viitisen vuotta eteenpäin? Aika oli vain raa'asti skipattu, sen enempää tunteilematta. Tottakai molemmat nuoret olivat ihan eksyksissä, rikki ja pohjalla .. etenkin Tuukka, mutta oli hassua vain hypätä niin monta vuotta eteenpäin, vaikka edellisellä sivulla luvattiin rakkautta toisilleen. Toisaalta .. niinhän se oikeassakin elämässä voi mennä, mm.
Kuitenkin. Mun mielestä nuorten asioita ja tunteita oli hyvin käsitelty kirjassa loppujen lopuksi ja itselle etenkin jäi päähän Luukakselle kertyvä järkyttävä stressi, sekä paine koulun tuottamasta ahdingosta. Sekä siitä aiheutuvat jälkiseuraukset, että siitä selviäminen. Ja vaikka kirja kertookin kahden pojan rakkaudesta, ei kirjassa missään vaihessa perehdytä seksuaaliseen kanssakäymiseen sen paremmin, vaan kirjoitus on siistiä ja peiteltyä, vaikkakin tietenkin tuntemukset tässäkin asiassa tuotiin esille.
Suosittelen kirjaa luettavaksi. Ihan avartava kokemus, jos haluaa lukea kirjan, joka perehtyy tuiki normaaliin elämään. Rakkauteen, joka vaatii ehkä enemmän töitä, mutta rakkauteen, joka myös ansaitsee sen työn.
Vielä Uman omia sanoja kirjasta lainatakseni;
Homoseksuaalisuuden ohella kirjassa tärkeässä osassa on poikien välinen ystävyys sekä arkipäivän murheet ja ilot. Käsittelen asioita, jotka tulevat ajankohtaiseksi nuoren ihmisen elämässä ennemmin tai myöhemmin: ensimmäinen seurustelusuhde, vanhempien ja koulun asettamien paineiden ristituli, kaveripiirin odotukset, erilaisuuden pelko, jatko-opiskelu, oma ensiasunto ja tietysti se jokaista kuumottava ja yhtä lailla kiinnostava eka kerta. Kaikkea tätä tarkastellaan kahden teini-ikäisen pojan näkökulmasta.
Omistan kirjani kaikille niille pojille ja tytöille, jotka ovat joskus olleet hukassa itsensä kanssa, tavalla tai toisella.
Homoseksuaalisuuden ohella kirjassa tärkeässä osassa on poikien välinen ystävyys sekä arkipäivän murheet ja ilot. Käsittelen asioita, jotka tulevat ajankohtaiseksi nuoren ihmisen elämässä ennemmin tai myöhemmin: ensimmäinen seurustelusuhde, vanhempien ja koulun asettamien paineiden ristituli, kaveripiirin odotukset, erilaisuuden pelko, jatko-opiskelu, oma ensiasunto ja tietysti se jokaista kuumottava ja yhtä lailla kiinnostava eka kerta. Kaikkea tätä tarkastellaan kahden teini-ikäisen pojan näkökulmasta.
Omistan kirjani kaikille niille pojille ja tytöille, jotka ovat joskus olleet hukassa itsensä kanssa, tavalla tai toisella.



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti