Sputnik - Rakastettuni

Sputnik - Rakastettuni

                                                                           - Haruki Murakami

★★★☆☆

Kadonneen rakastetun tarina, salapoliisikertomus, kaipuun kuvaus.Nuori tokiolainen opettaja K on rakastunut opiskelutoveriinsa, kirjailijaksi haluavaan Sumireen. Boheemi nuori nainen ei vastaa K:n tunteisiin mutta pitää häntä uskottuna ystävänään, jolle soittelee keskellä yötä uusimmista ideoistaan. Sumiren rakkaudenkohde puolestaan on salaperäinen, vanhempi nainen Miu. Rakkaus muuttaa Sumiren täysin ja vie hänet pitkälle matkalle aina Kreikan saaristoon – ja selittämättömään katoamiseen – saakka.
Murakamin vangitseva romaani heijastaa ihmisen vaikeutta löytää tietä toisen ihmisen luo, päästä mukaan toisen maailman. 

Kenenkään ei pitäisi elää elämäänsä kokematta tervettä, jopa pitkästyttävää yksinäisyyttä erämaassa, jolloin on täysin riippuvainen itsestään ja joutuu siten löytämään oman todellisen, kätketyn voimansa.

Sputnik = Neuvostoliiton laukaisema ensimmäinen ihmisen valmista satelliitti "kanssamatkustaja"

K kertoo tarinaa omasta näkökulmasta, kuinka hän ihastuu syvästi naiseen joka sen sijaan rakastuu reippaasti vanhempaan naiseen. K ei silti käännä Sumirelle selkäänsä vaikka toinen haikaileekin naisen perään antamatta hänelle minkäänlaisia tuntemuksia takaisin.
Kirja on vaivaiset 252 sivua pitkä joten kirja ei ole todellakaan pituudella pilattu, vaan kirja etenee eteenpäin nopeasti ja tahdikkaasti.
Kaikki sujuu hyvin kunnes Sumiresta tulee "kadonnut rakastettu", jota ei löydetä pieneltä Kreikan saarelta jonne Sumire ja Miu yhdessä lomailemaan päätyivät.


Kirja on on kevyt ja tahdikkaasti etenevä, jossa lukija ei jää puolitiehen pohtimaan jaksaako lukea vai ei. Siitä huolimatta vaikka kirja oli nopeasti luettu, en päässyt kirjaan ihan yhtälailla sisälle mitä nyt vaikka Norwegian Woodiin. Ehkä omat odotukset olivat turhankin korkealla, joten ihan top-listalleni tämä kirja ei noussut. Jos haluatte kevyttä ja nopeaa lukemista, tässä oiva kirja teille.






Seuraavana luettavana: E.L. James - GREY  
-kyseinen kirja on fifty shades of grey Christian Gren kertomana.

Norwegian Wood

Norwegian Wood

                                                                           - Haruki Murakami

★★★★☆

Rakkausromaani joka jokaisen pitäisi lukea
Norwegian Wood, The Beatles. Tuo ajattoman kaunis laulu kaipuusta muistuttaa tokiolaista miestä hänen ensirakkaudestaan 1960 – luvulla. Siitä kuinka hän on kiinni menneisyydessä ja tavoittelee siitä vapautumista. Kuinka hän ajelehtii hauraan ja aistillisen naisen välissä surun, intohimon ja seksin vietävänä. Kertomus kulkee kuin elämä itse, täynnä kipua ja komiikkaa rakkauden vaikeudesta. The Guardian on valinnut tämän Murakamin kansainvälisen läpimurtoteoksen listalle kirjoista, jotka jokaisen pitäisi lukea. 

Kuolema ei ole elämän vastakohta vaan osa elämää.

Kirja kertoo Torusta joka on matkalla kohti Hampuria, 37-vuotiaana. Hän ajelehtii vuosien taakse muistoissaan Norwegian Woodin alkaessa soimaan radiosta, joka saa hänet aina muistamaan Naokon. Toru on luvannut muistaa tämän ihmeellisen tytön, joten päätyy lopulta kirjoittamaan kirjan siitä mitä todella tapahtui vaikka muistot ovat jo niin kovin haalistuneet. Sillä niinhän ihmismieli toimii, se unohtaa asioita, se ei muista millään kaikkea.

Joka tapauksessa, Toru on tavallinen tokiolainen nuorukainen, joka elää tavallista elämää sitäkin tavallisemmassa ympäristössä. Kirja käsittelee täysin arkiluontoisia asioita Japanin ympäristössä, kuljettaen lukijaa pitkin Japanin eri kaupunkeja. 

Toru tapaa useita tuttavuuksia, useita tyttöjä ja ajautuu ristiriitaisiin tunteisiin. On iloa, surua, saavutuksia, menetyksiä. Jotkut päivät ovat toisia parempia ja toiset päivät kuluvat sumussa. Ystävät jättävät kuoleman viedessä, tai jotkut vain häipyvät kutsumuksien kutsuessa.

”Tiedät varmaan ne rasiat, joissa on erisorttisia konvehteja, mutta vain osa niistä maistuu hyviltä. Sieltä syö vain ne hyvät suklaat ja jättää kaikki pahat. Sitä minä ajattelen aina, kun elämässä tulee eteen vaikeita asioita. Ajattelen, että nyt minun täytyy vain hotkaista pahat konvehdit ja kaikki on taas hyvin. Elämä on suklaarasia."

Mun piti jatkaa J.R. Ward sarjaa mutta päätin lukaista väliin jotain erilaista, jälleen. Joten otin rakkausromaanin käteen, pitäen yllä toivoa kirjaa kohtaa hyvien kirja-arvostelujen vuoksi. Odotin paljon ja no, voin sanoa saaneeni myös paljon. 

Kirja imaisi ensimmäiseltä istumalta heti mukaan kuin olisin hypännyt vesiputouksen vietäväksi, oli tuskaista jättää kirja kesken vain jatkaakseen omaa elämää välissä. Kirjailija on luonut kirjan maailman niin hyvin, ettei sieltä halua poistua, sinne haluaa vain jäädä. Eritoten pidin kirjan yksinkertaisuudesta, arkielämästä joka sai jopa jollain tavalla innostumaan normaaleista arkiaamuista.

Tiedättekö, jos katsotte vaikka jonkun aamurutiineja, aiemmin tai myöhemmin haluatte palavasti tehdä myös aamurutiineja. Ne näyttävät kaikessa yksinkertaisuudessaan niin kiehtovilta, että se kuulostaa mielessänne paljon mukavammalta. Tämä fiilis tapahtui myös kirjassa, jollain tapaa se arkielämän käsittely kaikessa rauhassa on miellyttävää, rauhoittavaa. Ei olekaan mitään hätää, ei ole mitään kiirettä. On vain tämä hetki. Kykenee seuraamaan kuinka ongelmia tulee ongelmien perään, mutta kuinka kaikesta kuitenkin selvitään, aina jollain tapaa. 

Kirjailijalla on tapana kirjoittaa rivouksia, mutten kokenut sitä varsinaisesti haittaavana. Tavallaan ne rivoudet ovat kuitenkin sellaisia, mitä nuoret aikuiset päästelevät suustaan, miksei tietenkin vanhemmat ja nuoremmatkin. Hillittyä loppujenlopuksi oli myös intiimitkohtaukset. Henkilöistä pidin enkä oikein tiedä kenen kannalle eniten asettuisin, jokaisen elämä oli toisistaan poikkeava, jokaisella oli omat haamut komerossa. 

Jos on pilkkopimeässä, pitää vain istua aloillaan kunnes silmät tottuvat pimeyteen.

Suosittelen todella tätä kirjaa luettavaksi kaikille! Kirjailijalla on välillä omia hieman hupsuja kirjoituksia, mutta itse vain jollain tapaa ihastuin hänen tapaansa kirjoittaa.

Kuten hetkeen jolloin Toru ja Midori istuivat parvekkeelle, polttivat, joivat ja soittivat kitaraa nauraen -samalla kun viereistä taloa nielivät liekit. Midorin vain kertoessa, ettei hän pakenisi vaikka tuli leviäisi. 

Olen innoissani tästä kirjailijasta, joten ette varmaan edes ihmettele seuraavaa luettavaa. 

Seuraavana luettavana: Haruki Murakami - Sputnik ~Rakastettuni 

Jos haluatte suositella kirjoja, pistäkää ihmeessä tulemaan!

Veren Vangit

Veren Vangit 

                                                                           - Anne Rice

★★★☆☆

Vaikka ihmiset lakkaavat uskomasta Jumalaan tai hyvään, he uskovat silti paholaiseen.

Paholaismaisen kiehtova, tumman aistikas kulttiromaani vampyyreista, joita raastaa inhimillisyyden kaipuun ja sammumaton verenhimo.

Kuin Louis kohtaa Lestatin 1700-luvun New Orleansissa, hän on tavallinen kuolevainen ja plantaasien perijä. Lestat sen sijaan on vampyyri, kuolematon yön kulkija, ikikaunis nautiskelija. Mitä enemmän Lestat kertoon elämästään, sitä kiihkeämmin Louis haluaa varjojen maailmaan, jota hallitsee lämpimän veren hypnoottinen tykytys.

Anne Ricen vallankumouksellisesta kulttisarja on suomennettu myös Vampyyri Lestat ja Kadotettujen Kuningatar. Veren vangeista tehden elokuvan on ohjannut Neil Jordan.

”Modernin kauhun perusteoksia. Hienostunut, tyylikäs ja surumielinen romaani”. –Helsingin Sanomat

                             -                           -

Mikä minusta tuli kun muutuin vampyyriksi? 

Minne minä oikein olen matkalla? 

Samaan aikaan kun kuolemankaipuussani melkein unohdin janoni, se yltyi yltymistään.

Olen nähnyt Veren Vangit – elokuvan paaaaaljon aiemmin mitä lukenut kyseisen kirjan. En ole varma näinkö Kadotettujen Kuningatar – elokuvan ensimmäisenä mutta joka tapauksessa. Pidin erityisen paljon Veren Vangit – elokuvasta, se lienee samalla yksi ehdottomasti lempielokuvista kun kyse tulee vampyyrielokuvista. Halusin kyseisen kirjan lukea täydestä mielenkiinnosta.

Haluan ensimmäisenä korostaa Anne Ricen mahtavaa kirjoitustyyliä, tapaa jolla hän osaa kuvata sen kaiken intohimon ja kylmyyden. Hän osaa tuoda asiat yksinkertaisesti mutta silti syvästi esille. Pidin erityisesti hänen tavastaan käsitellä Louisin muuttumista sekä hänen ihmetystä pahuuden ja hyvyyden välillä. Kaikki tarinat eivät varsinaisesti perustu vampyyrina ”olemiseen” mutta tässä kirjassa sitä suorastaan korostetaan, sitä kuinka vampyyrit elävät ja kuinka he ovat aina ikuisuutensa lopulta yksin. Parhainta kaiketi tässä kaikessa on että tarina on kirjoitettu Lousin kertomana elämästään.

Vampyyri näkee ihmiselämän kokonaan, ei imelän murheellisena vaan tuntien sykähdyttävää tyytyväisyyttä siitä että saa olla tuon elämän loppu, saa puuttua jumalalliseen suunnitelmaan.

Minun mielenlaatuni on passiivinen, ainakin jossakin mielessä. Toisin sanoen pystyn kokoamaan itseni, hahmottamaan järkeviä ajatuksia tuskan ja kaipauksen sekasotkusta vain kun sieluani koskettaa toinen sielu. Kun toinen hedelmöittää sen. Kun toinen kiihottaa sieluani ja pakottaa sen johtopäätöksiin.

Erityisesti Veren Vangit – elokuvassa Lestat raastaa hermoja tuon tuosta, hänen kylmä käytöksensä, tyhjän puhuvat lupauksensa sekä se loputon itsekkyys. Elokuvassa ei varsinaisesti tuoda esille missään välissä minkä takia Lestat käyttäytyy juurikin niin, eikä katsoja sitä itse pysty päättelemään edes elokuvan loputtua. Elokuvan loputtua tulee loputon tyhjyys ja lukuisat kysymykset jäävät lillumaan pinnalle.

Itse kirjasta pidin joka tapauksessa, se selvensi tyhjiä kohtia mielestä jotka ovat jääneet hämäämään, vaikkakin kirja eroaa jälleen paljon elokuvasta. Vaikka pidin kirjasta, jossain vaiheessa koin turhaantumisen tunteita silkasta tylsistymisestä. Lieneekö syynä tasainen muuttumaton juoni tai jokin muun tuntematon tekijä. Itsessään aihe oli kiinnostava; vampyyrit ja vanha-aika ylipäätänsä. Ehkä ne pitivät minut vauhdissa viimemetreille, vaikka en tiedä missä välissä jaksan tarttua uuteen Anna Ricen kirjaan. Jollain tapaa kaipasin enemmän suuria ”tapahtumia” ja loppujenlopuksi tarina on hyvin surullinen. Ilouutisia ei pahemmin julisteltu, kuolemia sen sijaan toisensa perään. Enkä tämän kirjan kohdalla edes voinut käyttää kliseetä ”onnellinen loppu”.

Louis & Lestat osuus oli välillä todella pitkästyttävä, Claudian liittyessä joukkoon jostain syystä vieroksuin entistä enemmän menoa. Olihan tyttö ikuisesti lapsi vaikka täyttäisikin sata -vuotta. Olin kuitenkin loppupuolella innoissani myös Louis & Claudia osiosta. Jostain syystä olin eniten innoissani Louis & Armand osiosta. Kiinnyin eniten juuri Armandiin, näistä vanhimpaan vampyyriin. Vampyyri oli kuvattu juuri niin taidokkaasti mitä toivoisikin sellaisen hahmon tulla kuvatuksi, kylmä, pohtivainen ja hyvin mieleen jäävä. Vain sitten lohduttaakseni Lestat faneja voisin sanoa että loppupuolella tämäkin vampyyri hellytti sydäntäni, kun viimein tuli paljastus miksi vampyyri alunalkajaan oli mitä oli ollut. Palatakseni Louis & Armand osioon kirja saa vielä enemmän homoeroottista latausta, vaikkakaan ei ruumiillisesti mutta ajatuksentasolta kyllä. Jollain tapaa se on sellaista… pidättäytynyttä kiellettyä rakkautta.  

Kuinka monella vampyyrilla luulet olevan voimaa kuolemattomuuteen? Monella on jo alkuun aivan surkea käsitys kuolemattomuudesta. Nimittäin sitten kun he ovat kuolemattomia, he haluavat pitää elämänsä kaikki muodot mahdollisimman kiinteinä ja häviämättöminä. Vaunut pitää valmistaa vanhaan luotettuun tyyliin, vaatteet samanmallisiksi kuin heidän nuoruudessaan, ja miesten pitää pukeutua ja puhuakin tavalla jota he ovat aina ymmärtäneet ja pitäneet arvossa. Kun itse asiassa kaikki ympärillä muuttuu paitsi vampyyri itse. Kaikki muu on jatkuvasti alttiina hävitykselle ja rappeutumiselle. Sitten käy niin, että jos on mieleltään ahdas tai vaikka avarakin, niin kuolemattomuus alkaa olla kuin katumusrangaistus hullujenhuoneessa, jonka asukit ovat toivottomasti vailla älyä ja arvoja. Jonakin iltana vampyyri sitten nousee arkustaan ja tajuaa mitä on pelännyt ehkä vuosikymmeniä, sen että hän ei yksinkertaisesti enää missään nimessä halua elää. Että kaikki ne tyylit ja muodit ja elämäntavat, jotka ennen tekivät kuolemattomuudesta houkuttelevan, ovat hävinneet maan päältä.

Minun mielestä tämä oli yksiselitteisesti todella syvällinen pohdinta vampyyrien elämästä.  Mielenkiintoa täytyy kyllä piisata vampyyreita kohtaan voidakseen pitää mielenkiinnon yllä. Aika on jollain tapaa välillä seisahtunutta ja todella pitkästyttävää. Tavallaan meno sopii juuri tällaiseen syvään – kirjaan joka vaatii aikaa ja ajatuksia lukemiseen, joka päivä sellaista ei vain yksinkertaisesti jaksa.

Ehkä jossain vaiheessa jaksan tarttua muihin suomennoksiin kyseisestä kirjasarjasta mutta tältä erää tarvitsen aivan jotain muuta, ei näin… syvällistä lukemista vaikka nyt olen taas astetta innostuneempi vampyyreista. Kukapa tietää jos innostun tästä kirjasta vanhemmalla iällä enemmän, hahaha.

 Seuraavana luettavana: J.R. WARD - HURMA (neljättä viedään jo!) 

Kateus

KATEUS

langenneet enkelit

                                                                               - J.R WARD 

★★★★☆

Langenneet enkelit – sarjan kolmas osa. 

Etsivä Thomas (Veck) Delvecchio JR. kasvoi pahuuden varjossa. Isä joka toimii sarjamurhaajana, ei luo kovin hyvää kuvaa pojalleen. Veck joutuu taistelemaan oman maineensa puolesta tuon tuosta. Koston ja työnsä välissä tasapainottelevaa etsivää valvomaan on määrätty sisäisen tutkinnan konstaapeli Sophia Reilly. Hyvän ja pahan kietoutuessa Veckin ja Sophian ympärille pyrkii kaksikko pysymään ainoastaan työparina vaikkakin intohimo on puuttunut peliin. Jim Heron langennut enkeli on heidän ainoa side joka voi heidät pelastaa ikuiselta kadotukselta. 

Nigel oli kuolematon, joka tässä hetkessä tunsi kuolevaisten menetyksen pelon. Miten ihmiset selvisivät siitä? Kulkivat lyhyiden elämiensä läpi tietämättä, milloin joku rakastettu vietäisiin heiltä… tai oliko toisella puolella edes paikkaa kenellekään. Luoja oli nero, hän ajatteli. Ikuisuus johti piittaamattomuuteen. Lopullisuudessa ihminen arvosti sitä, mitä oli saanut.

Mulla oli vaikeuksia aloittaa tää kirja jostain kumman syystä, kuten viimeisessä postauksessa kerroin. Vaikeuksista huolimatta kun ponnistelin menemään kirjan kanssa, ei enää ollutkaan niin vaikeaa. Mulla tuppaa olemaan tiettyjen kirjojen kanssa ongelmia jossei niissä heti alussa ala tapahtumaan tarpeeksi. Höm. Siitä huolimatta selvisin jälleen siitäkin ongelmasta ja kirja alkoi taas maistumaan. Ja onneksi maistui sillä tämä kirja kokonaisuudessa oli hyvä. Yllättäviä käänteitä ja niin edelleen. Wardin kirjana perus hyvää tekstiä. 

Vaikka pelkäätkin jotain, se ei välttämättä tule tapahtumaan. Pelko ei tee asioista totta.

Pelko on herra ja kipu on ase.

Neljänteen kirjaan en siirry hetkeen, sillä olen päättänyt lukea nyt välissä ihan erilaisia kirjoja. Syystä etten menettäisi täysin mielenkiintoa Wardin tuotoksiin (onko sellaista pelkoa -ehkä vähän). Joten tiedossa on hieman erilaisempia arvosteluja nyt muutaman kirjan verran!

Seuraavana luettavana: Anne Rice - Veren Vangit 

Verikallio

VERIKALLIO

                                                                           - Johan Theorin  

★★★★☆

Seisoin ulkona kuistilla kastelemassa pelargoneja – ja näin pienen peikkopojan, joka käveli kivilouhokselta tännepäin. Vai mikä se olisi voinut olla? Luulen että se nauroi minulle.

Kevät tekee tuloaan Öölantiin. Kivilouhoksen ympärillä on pienimuotoinen kylä, johon asettuu aina tiettyinä vuodenaikoina enemmän ihmisiä perheineen – vain harvat viihtyvät saarella vuoden jokaisena aikana. Gerlof Davidson on asunut vanhainkodissa, mutta haluaa muuttaa ”viimeisien päivien” ajaksi kotimökkiinsä. Vendela Larsson on elänyt saarella lapsena. Nyt Vendela asuu siellä miehensä Max, sekä Aloysius – koiran kanssa. Hiljattain eronnut Per Mörner on perinyt mökin, jonne hän muuttaa asustamaan poikansa Jesperin ja tyttärensä Nillan kanssa. Huolta Perille aiheuttaa vakavasti sairas Nilla ja isä Jerry, jolla on pahamaineinen pornokeisarin menneisyys mukana kannettavana. Jerryn menneisyys alkaa valua poikansa elämään kuin loinen kyselemättä. Kevään alkaessa, tulee aikoja jolloin perheet huomaavat löytävänsä toistensa menneisyyksistä puuttuvia palasia. Palasia, jotka vaikuttavat jokapäiväiseen elämään yhä. 

Keijukaisten maailmassa ei ole riitoja eikä välirikkoja, keijujen elämä on täydellisentasapainoista. Miten se voi olla mahdollista? Syy piilee keijukaisten laajakatseisuudessa. Keijuilla on kyky katsoa asioita monista ahdasmielisistä ihmisistä poiketen useasta näkökulmasta yhtä aikaa, eivätkä ne siksi kinastele mistään. Ne tietävät paikkansa maailmassa ja omistautuvat tärkeämmille asioille kuin riitelylle.

Kirjan kerronta alkaa vanhainkodista, missä Gerlof ilmoittaa haluavansa muuttaa kotimökkiinsä. Kevät tekee tuloaan. Mökit täyttyvät niin uusista kuin vanhoista kasvoista. Gerlof on hieman katkera siitä kuinka nykypäivisin eletään, eikä kukaan kuitenkaan jää viettämään aikaansa ympäri vuoden. Per uskoo hyvään päästyään vaihtamaan ympäristöään. Sairaalassa makaava tyttö ei ole kuitenkaan paras mahdollisuus uudelle hyvälle alulle. Per ei voi tietää kuinka kovaksi painolastiksi pian hänen Isänsä käy. Jokaisessa luvussa valoitetaan jokaisen perheen arkielämää heidän omasta näkökulmasta. Hitaasti mutta varmasti elämät alkavat kietoutua yhteensä, niin menneisyys kuin nykyhetki. Jerryn tullessa kirjaan kunnolla rooliin, alkaa viimein tapahtua kunnolla. 

”Tehty mikä tehty… Jos tekee nuorena jotain tyhmää, sitä katuu jälkeenpäin, ja jos ei tee mitään tyhmää, sekin alkaa kaduttaa ennemmin tai myöhemmin. Vai mitä?” Ehdottomasti, Per ajatteli. Jos vain selviää hengissä.

Ensimmäinen teos minkä luen kyseiseltä kirjailijalta. Kirjassa on helposti ymmärrettävää tekstiä. Ei ollut liikaa hahmoja, tai ainakaan niitä ei ollut minun mielestä vaikea muistaa. Jokaisella hahmolla oli selvä menneisyys ja reippaasti poikkeava toisista. Kirja etenee tasaista tahtia aluksi, joka on aina hyvä kirjassa kuin kirjassa. Kun tapahtumia alkaa tapahtumia, kirjailija saa pidettyä hallinnan eikä kirjoitus mene sen takia sekavaksi vaan tapahtumissa pysyy hyvin selvillä. Kirja olisi voinut mennä helposti sekavaksi siinä vaiheessa, kun Per niin sanotusti alkaa "salapoliisiksi" Isänsä menneisyydestä. Sen sijaan tapahtumat, että hahmot ovat helppo muistaa. Huvitti kyllä luettuani, että ihan pornokeisarista kertoo. On näin erotiikkakirjoja tullut luettua, joten mietin että kuinka suoraa tekstiä tässä saisikaan lukea. Onneksi teksti sitten nousi ainoastaan pornolehti tasolle, joten jos erotiikkakirjat eivät kiehdo, ei tarvitse pelätä että tämän kirjan kanssa joutuisi! Vaikka kyse onkin pornokeisarista, on se tässä tapauksessa ammatti muiden joukossa enempää sitä korostamatta. Kuten hahmoista yksi ajatteleekin; pornoalalla voi olla ystäväsi, äitisi, isäsi, naapurisi -kuka tahansa. Pornoalasta kirjassa on vain puhetta, ei sen enempää. Ite tykkäsin, ettei asiaa sen enempää paisuteltu. Kirjassa oli peikko ja keiju aihe kovana. En tiennyt itse, että entisaikaan Öölannissa peikkoja syyteltiin esimerkiksi työkalujen häviämisestä, jonka takia olin hieman ihmeissäni mistä nämä peikot ja keijut tulee. Vaikka se eka epäilytti, lopulta siihen tottui. Ne olivat pikemminkin henkisiä ei ruumiillisia olentoja.

Keijukaiset ovat luonnollisesti pikemminkin henkisiä kuin ruumiillisia olentoja. Ne ovat ymmärtäneet, ettei liiallinen lihallisuuden palvonta ole hyväksi. Sieluun kätkeytyy rakkaus maailmaa kohtaan, mutta himo asuu ruumissa, ja kun himo ottaa vallan, syttyy ruumiin ja sielun välinen taistelu jonka sielu usein häviää. Me ihmiset menetämme helposti ruumiimme hallinnan, koska haluamme saada sillä aikaa niin paljon, mutta keijukaisille niin ei käy koskaan. Me kierrämme noidankehää löytämättä keinoa päästä ulos, kunta taas keijukaiset kirmaavat vapaina niityllä.

Kokonaisuudessa kirja on todella onnistunut. En oo ikinä lukenut Ruotsista kertovaa kirjaa, joten ihan piristävää. Ehkä joskus vanhetessa luen aivan eri ajatusmaailmalla, voisin uskoa. Olihan nuo päähenkilöt kuitenkin jo "vanhempaa" ikäluokkaa mitä yleensä olen lukenut. Eikä sitä aina muista, eikä sillä niin olekkaan väliä, mutta. 

Toukokuun aurinko saa sekä peikot että keijukaiset katoamaan. Ne puhkeavat kuin saippuakuplat. Jäljelle jäämme vain me ihmiset, vähäksi aikaa. Meidän elämämme on lyhyt laulu taivaan alla, huokaukseen päättyvä nauru tuulessa. Sitten mekin katoamme.

Mun piti lukea J. R. Wardin kateus, mutta kyllästyinkin luettuani muutaman osan. Luin välissä siis ihan erinlaisen kirjan, jotta saisin taas kiinnostuksen takaisin Wardin kirjoihin. Nyt yritän jatkaa taas Kateutta.

Seuraavana luettavana: J. R. Ward - Kateus

TOP 5 ( 2014 )

TOP 5

( 2014 )

Vuosi 2014 koostui laajalla skaalalla erillaisista kirjasarjoista, sekä kirjoista.

Alempana voitte löytää laatimani TOP 5 kuluneelta viime vuodelta. 

1. DELIRIUM rakkaus on harhaa - Lauren Oliver ★★★★

2. HALU langenneet enkelit - J.R. WARD ★★★★

3. Aavetyttö - Torey Hayden ★★★★

4. REQUIEM rakkaus palaa - Lauren Oliver ★★★★

5. Pakopaikka - Lisa R. Jones ★★★★★

Huvittaa, että oon antanut Pakopaikalle viitisen tähtiä -täytynee ehkä lukea se vielä uudestaan ja miettiä arviointia uudestaan jos se todella on ylittänyt kaikki neljä muuta kirjaa. Hassua. Ehkä alkuvuodesta oon ajatellut aivan erillailla, mitä loppuvuodesta? Ken tietää. 

Himo

HIMO

langenneet enkelit

                                                                               - J.R WARD 

★★★★☆

Seitsemän kuolemansyntiä. Seitsemän pelastettavaa sielua. 

Langennut enkeli ja demoni käyvät säälimättömään kamppailuun toisiaan vastaan. 

Isaac Rothe omaa kovan menneisyyden erikoisjoukkojen sotilaana, jolla on menneisyyttäkin synkempi tulevaisuus. Salamurhaaja on miehen perässä joutuessaan telkien taakse. Telkien takana viehättävä oikeusavustaja Grier Childe saa vastuun päättää Isaacin kohtalosta. Mystinen vetovoima vetää toisiaan puoleensa, mutta kielletty tunne synnyttää ikäviä ongelmia. Jim Heron kertoo Isaacin sielun olevan vaarassa. Sillä välin, kun Jim ja demoni käyvät kissa ja hiiri -leikkiä, Isaacin täytyy tehdä päätös. Paeta ja jäädä ikuisesti piiloihin vai kohdata rakkaus ja kaikki sen tuomat ongelmat?

”On paljon vaikeampaa elää tekojensa kanssa kuin kuolla näyttävästi muka hyvittääkseen tekonsa. Oletko kuullut itsemurhista, joita on tehty poliisin avustuksella? Se tarkoittaa sitä että saarrettu asemies ampuu kerran poliisin barrikadia päin ja käytännöllisesti katsoen pakottavat poliisit pumppaamaan hänet täyteen lyijyä. Niin tekevät ihmiset, joilla ei ole voimaa tehdä sitä tilienselvittelyä, joka heidän kuuluu tehdä”

Kirjasarjan langenneet enkelit toinen osa, jossa on jälleen uusi pelastettava sielu. Kirja aloitetaan niin sanotulla menneisyyden muistelulla, jonka avulla pääsee sujuvasti kirjaan käsiksi. Mitä enemmän lukee, sitä enemmän pääsee jyvälle kokonaisuudesta. Isaacin viileä ja vetäynyt olemus varmasti saa lukijan kuin lukijankin kiinostumaan, eikä hänen viehätystään voi asianaja Gried Childe vastustaa. Heti ensimmäisestä kaksikon kohtaamisesta saattaa laittaa merkille merkit siitä, mitä on tulossa. Ei ole epäilystäkään, etteikö kahden hahmon välille kehittyisi mitään. Molempien omanlainen viehätysvoima on voimakasta, mutta kohdatessaan viehätyksestä tulee räjähdysmäinen. Isaac on omalla asenteellaan perus pahapoika, mutta Grier oli mukavaa luettavaa; nainen oli vahva, itsevarma ja täysin tietoinen omista toimistaan, eikä jäänyt itkemään vaan toimi niinkuin vahvan naisen kuuluukin toimia. Grier ei pelännyt seistä omiensa sanojen takia, eikä tarvinnut lukea itkevän naisen roolia liikaa. Sellainen olisikin käynyt pidemmälle päälle turhauttavaksi.

Tapahtuma-aikaan kukaan heistä ei tietenkään tiennyt, mitä se kaikki tarkoitti tai mihin se kaikki johtaisi. Sellaista elämä oli: kukaan ei saanut opastettua kiertokäyntiä oman elämänsä huvipuistoon. Oli vain hypättävä laitteeseen tietämättä pitäisikö siitä… vai saisiko se helvetin rakkine kyytiläisen puklaamaan hodarinsa ja hattaransa pitkin paikkoja.

Ensimmäisen kirjasarjan osan kohdalla olin hyvin mieltynyt kirjailijan tyyliin kirjoittaa, eikä tälläkään kertaan jäänyt pahemmin valitettavaa. Kirjoitus on sulavaa ja helposti luettavaa. Ensimmäisessä osassa saattoi tulla hitusen enemmän ihmityksen aihetta, sekä yllättäviä käännöksiä joista itsekkin pidän erityisesti. Ei yllätykset jääneet tässäkään kirjassa uupumaan, niitä tuntui vain olevan vähemmän -tai sitten olen jo mielessäni oppinut arvailemaan oikein.  

Kyse on sinun paikastasi tässä maailmassa.

Kyse on siitä tilasta, joka julistat omaksesi sekä emotionaalisesti että henkisesti. 

Kokonaisuudessa kirja oli erittäin onnistunut kuin myös edeltäjänsä. Omalla tavalla pidin enemmän ensimmäisestä osasta, mutta toisaalta pidin tästä enemmän. Erinäiset tekijät luovat erillaisia mielipiteitä kahdesta kirjasta, joten tyydyn vain sanomaan, että molemmat olivat erityisen luettavia. Ehkä jollain tasolla odotan kolmannelta kirjalta enemmän yllätyksiä, enemmän erillaisia tilanteita. Tälläisessä sarjassa, jossa perusidea on sama, voi helposti käydä niinkin että kirjailija toistelee aikaisempia tuotoksia, mutta toivon todella hartaasti ettei niin ole käynyt. 

Kohtalo oli koneisto, joka rakentui ajan mittaan. Jokainen valinta elämässä lisäsi uuden hammasrattaan, uuden kuljetushihnan, uuden kokoonpanijan siihen. Ihmisen kohtalo sylkäistiin ulos tuotantolinjan loppupäässä – eikä alkuun voinut palata ja tehdä kaikkea uudestaan. Ei ollut mahdollista ensin vilkaista, mitä linjalla oikein valmistettiin, ja päättää sitten, että hetkinen, minähän halusin tehdä ompelukoneita enkä konepistooleita: minäpä aloitan koko homman alusta.

Hm. Olette ehkä huomannut minun pitävän erityisen paljon kirjailijan tavasta vertailla asioita. Hän osaa luoda niihin aivan uudenlaisen näkemyksen, tai vain kirjoittaa päivänselvän asian paperille. Kuitenkin, suosittelen kirjasarjaa kaikille vieläkin! 

Kipuun päti se, että, kyllä joo, se sai kytkintaulun valot vilkkumaan, mutta tosiasiassa se e ei ollut muuta kuin voimakas tuntemus – ja ihan samalla tavoin kuin tärykalvot tottuivat konsertissa meteliin, myös kipuun tottui ajan myötä.

Vaikka kuinka halusi jonkun ihmisen muuttuvan ja uskoi että se oli mahdollista, tuo ihminen piteli itse elämänsä ohjia käsissään. Et sinä. Sitä voi yrittää saada toisen tekemään erilaisia valintoja ja hakata päätään seinänä kunnes on totaalisesti mustelmilla ja päässä pyörii, mutta jos se ihminen ei itse päätä valita toista tietä, lopputulos ei ole sellainen kuin odotit.

Seuraavana luettavana: J. R. Ward - Kateus

Tarkoituksena olisi tehdä seuraavassa postauksessa vuodelta 2014 TOP 5 kirjoista!