Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin

Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin

                                  - Jonas Gardell

★★★★★

"He kaksi eivät ole vielä kohdanneet toisiaan. He eivät tiedä vielä toisistaan. Eivät ole oikeastaan edes aloittaneet matkaa, joka saattaa heidät lopulta yhteen. "

On vuosi 1982.Nuori ja kaunis Rasmus astuu junasta Tukholman keskusasemalla. Taakse jää pikkukylä Värmlannissa, edessä on syntinen Tukholma.
Benjamin on Jehovan todistaja. Hän kiertää ovelta ovelle puhumassa ihmisille Jumalasta. Mikään ei voi horjuttaa hänen uskoaan paitsi, että oven sattuu avaamaan Paul; Jumalan luomista homoista lämpimin, hauskin ja flirtein ikinä.
Ja kun jouluaattona pimeys on laskeutunut kaupungin ylle ja lumihiutaleet leijuvat maahan, Rasmus ja Benjamin kohtaavat. Eikä mikään palaa enää koskaan ennalleen.
Kirjassa kerrottu on todella tapahtunut. Kauan sitten, Tukholman kaupungissa. Nuoria miehiä sairastui, kuihtui ja kuoli pois. Jonas Gardell oli yksi niistä, jotka selviytyivät. Tämä on tarina hänestä ja hänen ystävistään.

-      -       -         -       -       -        -       -       - 

"Vuoteessa makaava nuori mies on avannut silmänsä. Katse vaeltelee levottomasti edestakaisin katossa. Hän hikoilee. Hän hengittää. Sinnikkäästi, pelokkaasti. Hengittäminen on rasittavaa. Hän makaa kämmenet ylöspäin kääntyneinä, kuin rukouksessa. Hän vaikeroi. Hän on kovin väsynyt ja valtavan peloissaan. Kyyneleet valuvat pitkin hänen kasvojaan. Hän itkee itkemästä päästyään."

Tämä kirja on monesti päätynyt kirjakaupassa käteeni mutten ole ikinä tohtinut ottaa sitä, ehkä olen epäillyt ettei Ruotsiin sijoittuva tarina voisi olla mitenkään hyvä -anteeksi siis siitä, koska minun täytyy pikaisesti kumittaa tämä ajatus.
Voin sanoa että tämä kirja on heittämällä yksi parhaista mitä olen lukenut, jo pelkästään sen vuoksi kuinka se on kirjoitettu. Teksti on ainakin itselle sen verran helppo lukuista että miellyttävää, joten jo ensimmäiseltä sivulta sitä on helppo lukea; enkä missään vaiheessa kokenut tylsistymisen tunnetta. Kirjoittaja osaa hyppiä sen verran mukavan sulavasti, mitään jättämättä arvailujen varaan, että tylsistyminen on mahdotonta.

Joissakin kirjoissa pystyy sulautumaan tiettyyn hahmoon hyvin mitä tässä kirjassa ei oikeastaan tapahtunut, sen sijaan jokaiseen hahmoon pystyi mukautumaan sen verran mitä tarvitsi ja oli miltei mukavaa kun sai kaikista hahmoista käsityksen kiintymättä erityisesti kehenkään. Ehkä kiintyminen tapahtuu seuraavassa kirjassa, tai vasta kolmannessa.
Erityisen mielenkiintoisena koin HIV -sairauden käsittelyn, en ole ikinä itse perehtynyt niin tarkasti koko sairauteen joten oli todella mielenkiintoista lukea aivan alkuajoilta jolloin kaikki niin sanotusti alkoi. Kirjassa myös käydään välillä sairaalassa jolloin lukija saa käsityksen kuinka kiduttavasta taudista kyse onkaan; kuinka se kuihduttaa juuri ennen kuolemaa.

Kirjaa suosittelen lämpimästi kaikille!

Ikäväkseni huomasin että toisen osan löytäminen oli miltei mahdotonta, mutta kirjastosta varmasti löytyy ainakin! 

"On kuin hänet olisi vallannut kaihoisa mieli. 

Tuolla maailma on, hänen jalkojensa juuressa, ja tässä on hän, yhä lasin takana, katselemassa."

Seuraavana luettavana: Jonas Gardell - Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin - 1. Sairaus  

Kuinka painovoimaa uhmataan

Kuinka painovoimaa uhmataan

                                              - Jojo Moyes

★★★★★

"Öisin hän näki unta Gerontiuksesta. Hän ratsasti Place de Chardonnet’lle hidasta, keinuvaa lyhyttä laukkaa ja kannusti uljaan vanhan hevosensa milloin vaihtamaan askellajia, milloin nostelemaan jalkojaan voimakkaasti passagessa. Hän tanssi, pyöri piruettia, nousi hevosensa selässä täydelliseen levadeen ja näki maailman jalkojensa juuressa."

Lontoon salaisessa kolkassa Henri Lachapelle opettaa lapsenlastaan Sarahia ja tämän hevosta uhmaamaan painovoimaa, aivan niin kuin hän itse teki Ranskassa viisikymmentä vuotta aiemmin. Mutta kun Henri joutuu yllättäen sairaalaan, 14-vuotias Sarah joutuu yhtäkkiä selviytymään maailmassa omin voimin.
Huostaanotettujen lasten tapauksia hoitavan asianajaja Natasha Macaulayn elämä näyttää menneen aivan pieleen: hän joutuu jakamaan asunnon karismaattisen mutta mahdottoman ex-aviomiehensä kanssa, ja töissä hänen koko harkintakykynsä on asetettu kyseenalaiseksi. Kun Natashan ja Sarahin polut risteävät, Natasha näkee mahdollisuuden panna asiat takaisin raiteilleen. Mutta hän ei tiedä, että Sarahilla on iso salaisuus, joka tulee muuttamaan heidän kaikkien elämän peruuttamattomasti.

-      -       -         -       -       -        -       -       - 

”Nythän on niin, että vain hyvin harva vanhempi pystyy sekä kantamaan oman tuskansa että tukemaan lasta asian käsittelyssä. Ymmärtäväisesti, ottaen huomioon lapsen tarpeen. Kokemukseni perusteella useimmilla vanhemmilla ei ole siihen tarpeeksi aikaa eikä energiaa. Ehkä he ovat vain liian itsekkäistä. Mutta mitäpä minä tietäisin, lapseton ihminen. En ole edes naimisissa. Olen vain yksi niistä kovaosaisista, joille maksetaan sirpaleiden keräämisestä.” 

Kyseinen kirja oli yksi harvoista joka sai viisi tähteä, en tiedä itse asiassa mikä oli juttu joka kyseisessä kirjassa eniten puri; hevoset, liikuttava suhde tyttärentyttäreeseen, taikka pariskunta joka on avioeron kynnyksellä. 

Kirjaan oli helppo päästä kiinni heti ensimmäisillä sivuilla, ja kirja eteni kokoajan hyvää kyytiä joten siihen ei ennättänyt kyllästyä. Vaikka oma lukeminen olikin hidasta, niin kyse ei ollut alkuunkaan siitä etteikö kirja olisi ollut houkuttavan hyvä, päinvastoin. Kirjaa olisi voinut ahmia jos vain aikaa olisi riittänyt.

Itse olin todella innoissani kirjan hahmoista, sillä jokaisella riitti omassa elämässä ongelmia joka takasi sen että jokaisesta hahmosta luki mielellään. Jokainen hahmo oli toteutettu hyvin, mutta erityisesti pidin Henrin ja Saran läheisestä suhteesta joka oli kuitenkin täynnä kuria ja arvostusta. 

Kyseinen kirja toi mieleen pienenä lapsena katsotut videopätkät kouluhevosista Ranskassa, jotka tekivät mitä upeimpia temppuja toinen toisensa perään. Ehkä juuri senkin takia pidin kyseistä kirjasta erittäin paljon, nimittäin kyseinen aihe on todella lähellä sydäntä. 

Sen lisäksi pidin aiheesta joka avautui Natashan työn myötä; ettei vanhemmat voi suojella aina lapsia, ja joskus on vain tehtävä vaikeita päätöksiä.

Suosittelen kirjaa ehdottomasti hevoshulluille, mutta miksei myös muillekin? Kirja on täynnä koskettavia käänteitä jotka ei varmasti jätä ketään kylmäksi, ja tunteet laukkasi ainakin itsellä melkoisen korkealla lukiessani. 

Olen ymmälläni että nyt on kesäkuu, ja oon lukenut vasta yhden kirjan. En tiedä kuinka tämä on mahdollista, mutta ilmeisesti on ollut erittäin kiireinen alkuvuosi jossei muuta. 

Seuraavana luettavana:  Jonas Gardell - Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin - 1. Rakkaus 

TOP 3

TOP 3

( 2018 )

Vuonna 2018 luin ainoastaan neljä kirjaa, joten teen jälleen TOP 3. 

Pitäisi ehkä yrittää aktivoitua lukemisen suhteen... hmm. 

1. Hän sanoi nimekseen Aleia - Erika Vik (★★★★☆)

2. Heittäydy, jos uskallat - Estelle Maskame  (★★★★☆)

3. Kun jää pettää alta - Camilla Grebe (★★★★☆)

Tätä menoa en taida lukea lainkaan jos jatkan tällä linjalla, toivottavasti jaksaisin lukea tulevalla vuodella edes hieman enemmän, nimittäin kirjat antaa sitä jotain kaikesta huolimatta! ♥ 

Heittäydy, jos uskallat

Heittäydy, jos uskallat

                                                                          -Estelle Maskame

★★★★☆

"Mutta nyt ketään muita ei ole paikalla, vain hiljaisuus, joka kietoo meidät syliinsä, ei välimatkaa, ei kanssa opiskelijoita, joiden taakse piiloutua. Kehoni jännittyy, kun yritän kovasti kääntää katseeni. Hän kostuttaa huuliaan juuri kun hänen toinen suupielensä kohoaa tuohon hänelle niin tunnusomaiseen vinoon hymyyn, ja sitten hänen siniset silmänsä kulkeutuvat katsomaan suoraan omiini peilini kautta."

MacKenzie Riversiä pidetään Coloradossa vahvana ja rentona tyttönä, ja moni luulee, ettei hän pelkää mitään. Mutta hänelläkin on heikko kohtansa, ja se on menettämisen pelko. MacKenzie tietää, millaisen jäljen läheisen kuolema voi jättää, ja on päättänyt pitää nyt huolta ennen kaikkea itsestään.

Jaden Hunter on hämillään. Miksi hänen vanhempansa kuolivat viime vuonna? Miksi ystävät eivät enää vitsaile hänen seurassaan? Miksi MacKenzie, tyttö johon hän ihastui viime vuonna, on yhtäkkiä käynyt niin etäiseksi?

Eräänä iltana MacKenzie ja Jaden kohtaavat yllättäen uudelleen. Vanhat tunteet heräilevät, ja uusia muistoja syntyy, mutta uskaltaako MacKenzie rakastua juuri siihen ihmiseen, jonka läheisyyttä hän nyt niin pelkää?

Heittäydy, jos uskallat on DIMILY-trilogiasta tunnetun YA-tähti Estelle Maskamen uusi romaani kahdesta kovia kokeneesta nuoresta, surun repivästä voimasta ja rohkeudesta rakastaa.

-      -       -         -       -       -        -       -       -

”Sinä tunsit vanhempasi. Sinä tiesit, millaisia ihmisiä he olivat, tiesit, mistä he pitivät ja mihin he uskoivat ja mitä he edustivat. Sinulla on muistoja heidän kanssaan, joten kuinka sinä voit mitenkään jatkaa siitä eteenpäin? Kuinka sinä selviät, kun menetät jonkun, jonka todella tunsit? Kuinka jatkat elämääsi ilman heitä, kun olet jo saanut kokea, millaista elämä olisi heidän kanssaan?”

Pidin Estellen kirjoittamista aiemmista kirjoista, ja tästä kirjasta pidin myös. En lähtisi vertaamaan tätä kirjaa aiempiin, mutta pidin tästä kyllä erityisesti kirjana aiheen myötä. Kirja käsittelee niin menettämistä, että myös perheenjäsenen alkoholismia. Pidin erityisesti siitä, että tässä kirjassa oli selvät aiheet josta on haluttu kirjoittaa, ja aiheet on vieläpä noinkin puhuttelevia!

Päähahmoon MacKenzieen on helppo samaistua.

Estellen kirjoituksia on aina ollut helppo ja miellyttävää lukea. Odotan kyllä innolla häneltä uusia kirjoja, sillä varmasti luen nekin. 

Seuraavana luettavana: Jojo Moyes - Elä rohkeasti 

Kaikki viimeiset sanat

Kaikki viimeiset sanat

                                                                          - John Green

★★☆☆☆

Yksinäisyyteensä alistunut Miles Halter siirtyy vanhempiensa suojista Culver Creekin sisäoppilaitokseen Alabamaan. Oliko Milesilla edes elämää ennen sitä – muuta kuin pakkomielle kuuluisiin viimeisiin sanoihin?
Kaikki muuttuu, kun kämppäkaveri Chip johdattaa Milesin kielletyn keppostelun pariin. Samassa asuntolassa majaileva häkellyttävän seksikäs mutta intohimoisuudessaan arvaamaton Alaska varastaa pian kokemattoman pojan sydämen. Tästä alkaa Milesin matka rakkauden petollisiin kiemuroihin, kunnes kaikki päättyy – aivan liian varhain.

-      -       -         -       -       -        -       -       -

Odotin jotenkin John Green kirjailijalta paljon, sillä olen kuullut paljon hänestä hyvää vaikken ollut aiemmin itse lukenut hänen kirjoittamia kirjoja. Pettymykseni huomasin, etten pitänyt kirjailijan tavasta kirjoittaa tätä kirjaa, vaikka olikin kohtia johta nostatti toivoa mutta olisin todella toivonut enemmän. En osaa täysin selittää mikä kirjoituksessa särähti, mutta ehkä teksti oli jotenkin liian hyppivää omaan makuu.

"Ihminen elää koko elämänsä labyrintiin juuttuneena, ajattelee pääsevänsä sieltä vielä jonakin päivänä pois, saa virtaa siitä että kuvittelee tulevaisuutta, mutta ei ikinä tee mitään. Hän käyttää tulevaisuutta vain pakotienä nykyisyydestä." 

Toisaalta pidin tavasta jolla kirjailija laski päiviä tapahtuvaan, ja myöhemmin tapahtumasta - se kuvastaa hyvin sitä kuinka ihmiset mahdolliset kokevat asiat juuri traagisen tapahtuman jälkeen ja muutamia kuukausia myöhemmin. Mitään yllättäviä käänteitä ei kirjassa ollut, ja ehkä kirjan onkin enemmän tuudittaa lukija siihen että kaikesta selviää jotenkin, aina lopulta. Täytyy kyllä lopuksi vielä myöntää, että vaikka juuri kirjoitin että mitään yllättäviä käänteitä ei ollut, niin kyllä tuo traaginen käänne hätkähdytti melkoisesti. 

"Pelko on sitä, että olen menettänyt jotakin tärkeää, en löydä sitä enkä selviydy ilman. Se on samanlaista pelkoa kuin jos olisi kadottanut silmälasinsa ja menisi optikolle, ja siellä sanottaisiin, että lasit ovat loppuneet koko maailmasta, ja nyt täytyy vain pärjätä ilman."

Vaikka kirja ei nyt aivan lemppariksi noussut, niin ehkä myöhemmin luen kuitenkin toisia kirjoja kirjailijalta sillä olen yhä toiveikas että esimerkiksi tähtiin kirjoitettu virhe olisi paremmin kirjoitettu. Saapi nähdä koska palaan John Greenin kirjojen pariin! 

Seuraavana luettavana:  Estelle Maskame - Heittäydy jos uskallat 

Hän sanoi nimekseen Aleia

Hän sanoi nimekseen Aleia  

                                                                          - Erika Vik

★★★★☆

Corildon on seleesi, aisteiltaan ylivertaisen lajin edustaja, joka kykenee käskemään tuulia. Hän on eristäytynyt, viskiä suruunsa pahoina päivinä kiskova herrasmies, joka ennen rakasti naisilta saamaansa huomiota. Hän on myös seleesien Seuran kartografi, joka on havainnut tuulten muuttuneen ja aavistaa, että maailman voimasuhteet ovat horjahtamaisillaan. 

Eräänä talvi-iltana Seuran pihalle tuupertuu ihmistyttö. Asenteet seleesejä kohtaan ovat koventuneet, ja Corildon pelkää tytön menehtyvän Seuran tiloihin; se lietsoisi vihaa entisestään. Herättyään tyttö ei kykene kertomaan itsestään muuta kuin nimen, Aleia. Corildonin pahat aavistukset vahvistuvat, kun myös Aleia aistii huonot tuulet, vaikka sen pitäisi olla ihmiselle mahdotonta. Mitä luonnottomiksi muuttuneille tuulille on tapahtumassa? Kuka Aleia on ja miksi hän on täällä juuri nyt?

Hän sanoi nimekseen Aleia on omaääninen, raikas fantasiaromaani, joka käsittelee ajankohtaisia teemoja, muukalaisuutta ja toiseuden pelkoa, sekä surua ja siitä selviämistä. Romaanin maailma on kiehtova yhdistelmä villiä länttä, steampunkia ja luonnonläheistä magiaa. Teos aloittaa Kaksosauringot-trilogian, joka edustaa kansainvälisen tason spekulatiivista fiktiota.

-      -       -         -       -       -        -       -       -

Ajatella, että luin viimeksi Tammikuussa kirjan loppuun. Tuntuu, että olisin lukenut iäisyyden tätä kyseistä kirjaa, mutta todellisuudessa ei ole ollut aikaa kun henkilökohtainen elämä on riepotellut mennen tullen. 

Oli kuitenkin ilo valua näinkin hyvin kirjoitetun kirjan maailmaan, sillä ei tarvinnut kuin aloittaa ensimmäinen luku ja oli jo kirjan vietävissä. Tämä on juuri sitä kirjallisuutta parhaimmillaan, ja tämän on kirjoittanut vieläpä suomalainen kirjailija. 

Kirjoitus oli sujuvaa, ja rakastuin erityisesti Corildonin hahmoon - yllätyskö tuo. Erityisesti piinaa kirjassa oleva "romanssi" joka ei kuitenkaan missään vaiheessa puhkea, vaikka jonkinlaista leikittelyä onkin. Ilmeisesti tämä vain pahenee toisessa osassa. 

Vaikka kirjassa tapahtui paljon niin ei ollut vaikea seurata tapahtumien kulkua, ja vieläpä tuntea kuin olisi osana tapahtumia. Tälläiset kirjat ovat parhaita kun tarvitsee muuta ajateltavaa. 

Mielenkiinnolla myös jään seuraamaan koska kolmas osa mahdollisesti ilmestyy. 

Tytön täytyy muistaa. Mies haluaa vain unohtaa. 

Seuraavaksi pitäisi päättää kirja jonka kimppuun seuraavaksi käyn, en kuitenkaan ajatellut vielä siirtyä tämän trilogian toiseen osaan vaan lukea jotain aivan muuta. 

Seuraavana luettavana: John Green - Kaikki viimeiset sanat 

Kun jää pettää alta

Kun jää pettää alta 

                                                                          - Camilla Grebe

★★★★☆

Emma on töissä vaateliikkeessä ja tulenpalavasti rakastunut. Jesper on kaikkea, mistä hän on haaveillut. On vain yksi ongelma: Jesper on Emman ylin esimies, firman skandaalinkäryinen toimitusjohtaja, ja suhde on pidettävä salassa.

Sitten Jesper tekee katoamistempun. Pian Jesperin ylellisestä kodista löytyy raa’asti murhattu, tunnistamaton nainen, ja Jesperistä tulee rikoksen pääepäilty.

Tapauksessa on tuttuja kaikuja, ja rikospoliisi Peter Lindgren ryhtyy tutkimaan murhaa kollegansa Hanne Lagerlind-Schönin kanssa. Heillä on yhteinen historia, mikä tuo oman hankalan lisänsä tutkintaan.


Kun jää pettää alta on Camilla Greben ensimmäinen sooloteos ja hänen kansainvälinen läpimurtonsa. Se on lukijaa nautinnollisesti kieputtava psykologinen trilleri rakkaudesta ja petoksesta.

-      -       -         -       -       -        -       -       -

Pidin erittäin paljon Camillan tavasta kirjoittaa kirjaa, jokainen luku on kirjoitettu eri hahmon näkökulmasta joka tuo vauhdikkuutta lukemiseen. Teksti on muutenkin soljuvaa, eikä tarina jäänyt turhiin paikkoihin junnaamaan. 

En ole paljoa lukenut tämän genren kirjoja, mutta psykologia on aina ollut lähellä sydäntä joten ehkä sen myötä kiinostus heräsi todella. Myös kirjan kannelle pisteet, koska se kansi on todella kaunis. Vaikkei sillä nyt olekkaan merkitystä lukemisen suhteen. 

En ole myöskään niin usein kokeneen juosseen "ansaan" niin kuin tämän kirjan kanssa, mutta kyllä minä itseni ansasta löysin. Kirja oli todella viihdyttävä kaikella tapaa, eikä ollut hetkeä jolloin se olisi kyllästyttänyt. 

Erityisesti pidin Peter ja Hanne hahmoista, joiden yhteinen menneisyys tuotti ongelmia. Silti kummankin vaiettu rakkaus oli todella kaunista luettavaa, rakkautta mitä kumpikin halusi varjella. 

Suosittelen tätä kirjaa lämpimästi kaikille. 

Seuraavana luettavana: Erika Vik- Hän sanoi nimekseen Aleia