Veren Vangit
- Anne Rice
★★★☆☆
Vaikka ihmiset
lakkaavat uskomasta Jumalaan tai hyvään, he uskovat silti paholaiseen.
Paholaismaisen kiehtova, tumman aistikas kulttiromaani
vampyyreista, joita raastaa inhimillisyyden kaipuun ja sammumaton verenhimo.
Kuin Louis kohtaa Lestatin 1700-luvun New Orleansissa, hän
on tavallinen kuolevainen ja plantaasien perijä. Lestat sen sijaan on vampyyri,
kuolematon yön kulkija, ikikaunis nautiskelija. Mitä enemmän Lestat kertoon
elämästään, sitä kiihkeämmin Louis haluaa varjojen maailmaan, jota hallitsee
lämpimän veren hypnoottinen tykytys.
Anne Ricen vallankumouksellisesta kulttisarja on suomennettu
myös Vampyyri Lestat ja Kadotettujen Kuningatar. Veren vangeista tehden
elokuvan on ohjannut Neil Jordan.
”Modernin kauhun perusteoksia. Hienostunut, tyylikäs ja
surumielinen romaani”. –Helsingin Sanomat
- -
Mikä minusta tuli kun
muutuin vampyyriksi?
Minne minä oikein olen matkalla?
Samaan aikaan kun
kuolemankaipuussani melkein unohdin janoni, se yltyi yltymistään.
Olen nähnyt Veren Vangit – elokuvan paaaaaljon aiemmin mitä
lukenut kyseisen kirjan. En ole varma näinkö Kadotettujen Kuningatar – elokuvan
ensimmäisenä mutta joka tapauksessa. Pidin erityisen paljon Veren Vangit –
elokuvasta, se lienee samalla yksi ehdottomasti lempielokuvista kun kyse tulee
vampyyrielokuvista. Halusin kyseisen kirjan lukea täydestä mielenkiinnosta.
Haluan ensimmäisenä korostaa Anne Ricen mahtavaa
kirjoitustyyliä, tapaa jolla hän osaa kuvata sen kaiken intohimon ja kylmyyden.
Hän osaa tuoda asiat yksinkertaisesti mutta silti syvästi esille. Pidin
erityisesti hänen tavastaan käsitellä Louisin muuttumista sekä hänen ihmetystä
pahuuden ja hyvyyden välillä. Kaikki tarinat eivät varsinaisesti perustu
vampyyrina ”olemiseen” mutta tässä kirjassa sitä suorastaan korostetaan, sitä
kuinka vampyyrit elävät ja kuinka he ovat aina ikuisuutensa lopulta yksin.
Parhainta kaiketi tässä kaikessa on että tarina on kirjoitettu Lousin kertomana
elämästään.
Vampyyri näkee
ihmiselämän kokonaan, ei imelän murheellisena vaan tuntien sykähdyttävää
tyytyväisyyttä siitä että saa olla tuon elämän loppu, saa puuttua jumalalliseen
suunnitelmaan.
Minun mielenlaatuni on
passiivinen, ainakin jossakin mielessä. Toisin sanoen pystyn kokoamaan itseni,
hahmottamaan järkeviä ajatuksia tuskan ja kaipauksen sekasotkusta vain kun
sieluani koskettaa toinen sielu. Kun toinen hedelmöittää sen. Kun toinen
kiihottaa sieluani ja pakottaa sen johtopäätöksiin.
Erityisesti Veren Vangit – elokuvassa Lestat raastaa hermoja
tuon tuosta, hänen kylmä käytöksensä, tyhjän puhuvat lupauksensa sekä se
loputon itsekkyys. Elokuvassa ei varsinaisesti tuoda esille missään välissä
minkä takia Lestat käyttäytyy juurikin niin, eikä katsoja sitä itse pysty
päättelemään edes elokuvan loputtua. Elokuvan loputtua tulee loputon tyhjyys ja lukuisat
kysymykset jäävät lillumaan pinnalle.
Itse kirjasta pidin joka tapauksessa, se selvensi tyhjiä
kohtia mielestä jotka ovat jääneet hämäämään, vaikkakin kirja eroaa jälleen
paljon elokuvasta. Vaikka pidin kirjasta, jossain vaiheessa koin turhaantumisen
tunteita silkasta tylsistymisestä. Lieneekö syynä tasainen muuttumaton juoni
tai jokin muun tuntematon tekijä. Itsessään aihe oli kiinnostava; vampyyrit ja
vanha-aika ylipäätänsä. Ehkä ne pitivät minut vauhdissa viimemetreille, vaikka
en tiedä missä välissä jaksan tarttua uuteen Anna Ricen kirjaan. Jollain tapaa
kaipasin enemmän suuria ”tapahtumia” ja loppujenlopuksi tarina on hyvin
surullinen. Ilouutisia ei pahemmin julisteltu, kuolemia sen sijaan toisensa
perään. Enkä tämän kirjan kohdalla edes voinut käyttää kliseetä ”onnellinen
loppu”.
Louis & Lestat osuus oli välillä todella pitkästyttävä,
Claudian liittyessä joukkoon jostain syystä vieroksuin entistä enemmän menoa.
Olihan tyttö ikuisesti lapsi vaikka täyttäisikin sata -vuotta. Olin kuitenkin
loppupuolella innoissani myös Louis & Claudia osiosta. Jostain syystä olin
eniten innoissani Louis & Armand osiosta. Kiinnyin eniten
juuri Armandiin, näistä vanhimpaan vampyyriin. Vampyyri oli kuvattu juuri niin
taidokkaasti mitä toivoisikin sellaisen hahmon tulla kuvatuksi, kylmä,
pohtivainen ja hyvin mieleen jäävä. Vain sitten lohduttaakseni Lestat faneja
voisin sanoa että loppupuolella tämäkin vampyyri hellytti sydäntäni, kun
viimein tuli paljastus miksi vampyyri alunalkajaan oli mitä oli ollut. Palatakseni
Louis & Armand osioon kirja saa vielä enemmän homoeroottista latausta,
vaikkakaan ei ruumiillisesti mutta ajatuksentasolta kyllä. Jollain tapaa se on
sellaista… pidättäytynyttä kiellettyä rakkautta.
Kuinka monella
vampyyrilla luulet olevan voimaa kuolemattomuuteen? Monella on jo alkuun aivan
surkea käsitys kuolemattomuudesta. Nimittäin sitten kun he ovat kuolemattomia,
he haluavat pitää elämänsä kaikki muodot mahdollisimman kiinteinä ja
häviämättöminä. Vaunut pitää valmistaa vanhaan luotettuun tyyliin, vaatteet
samanmallisiksi kuin heidän nuoruudessaan, ja miesten pitää pukeutua ja
puhuakin tavalla jota he ovat aina ymmärtäneet ja pitäneet arvossa. Kun itse
asiassa kaikki ympärillä muuttuu paitsi vampyyri itse. Kaikki muu on jatkuvasti
alttiina hävitykselle ja rappeutumiselle. Sitten käy niin, että jos on
mieleltään ahdas tai vaikka avarakin, niin kuolemattomuus alkaa olla kuin
katumusrangaistus hullujenhuoneessa, jonka asukit ovat toivottomasti vailla
älyä ja arvoja. Jonakin iltana vampyyri sitten nousee arkustaan ja tajuaa mitä
on pelännyt ehkä vuosikymmeniä, sen että hän ei yksinkertaisesti enää missään
nimessä halua elää. Että kaikki ne tyylit ja muodit ja elämäntavat, jotka ennen
tekivät kuolemattomuudesta houkuttelevan, ovat hävinneet maan päältä.
Minun mielestä tämä oli yksiselitteisesti todella syvällinen
pohdinta vampyyrien elämästä. Mielenkiintoa
täytyy kyllä piisata vampyyreita kohtaan voidakseen pitää mielenkiinnon yllä. Aika
on jollain tapaa välillä seisahtunutta ja todella pitkästyttävää. Tavallaan
meno sopii juuri tällaiseen syvään – kirjaan joka vaatii aikaa ja ajatuksia lukemiseen,
joka päivä sellaista ei vain yksinkertaisesti jaksa.
Ehkä jossain vaiheessa jaksan tarttua muihin suomennoksiin
kyseisestä kirjasarjasta mutta tältä erää tarvitsen aivan jotain muuta, ei
näin… syvällistä lukemista vaikka nyt olen taas astetta innostuneempi
vampyyreista. Kukapa tietää jos innostun tästä kirjasta vanhemmalla iällä
enemmän, hahaha.
