perjantai 24. heinäkuuta 2015

Veren Vangit


Veren Vangit 
                                                                           - Anne Rice

★★★


Vaikka ihmiset lakkaavat uskomasta Jumalaan tai hyvään, he uskovat silti paholaiseen.

Paholaismaisen kiehtova, tumman aistikas kulttiromaani vampyyreista, joita raastaa inhimillisyyden kaipuun ja sammumaton verenhimo.

Kuin Louis kohtaa Lestatin 1700-luvun New Orleansissa, hän on tavallinen kuolevainen ja plantaasien perijä. Lestat sen sijaan on vampyyri, kuolematon yön kulkija, ikikaunis nautiskelija. Mitä enemmän Lestat kertoon elämästään, sitä kiihkeämmin Louis haluaa varjojen maailmaan, jota hallitsee lämpimän veren hypnoottinen tykytys.

Anne Ricen vallankumouksellisesta kulttisarja on suomennettu myös Vampyyri Lestat ja Kadotettujen Kuningatar. Veren vangeista tehden elokuvan on ohjannut Neil Jordan.

”Modernin kauhun perusteoksia. Hienostunut, tyylikäs ja surumielinen romaani”. –Helsingin Sanomat

                             -                           -

Mikä minusta tuli kun muutuin vampyyriksi? 
Minne minä oikein olen matkalla? 
Samaan aikaan kun kuolemankaipuussani melkein unohdin janoni, se yltyi yltymistään.

Olen nähnyt Veren Vangit – elokuvan paaaaaljon aiemmin mitä lukenut kyseisen kirjan. En ole varma näinkö Kadotettujen Kuningatar – elokuvan ensimmäisenä mutta joka tapauksessa. Pidin erityisen paljon Veren Vangit – elokuvasta, se lienee samalla yksi ehdottomasti lempielokuvista kun kyse tulee vampyyrielokuvista. Halusin kyseisen kirjan lukea täydestä mielenkiinnosta.

Haluan ensimmäisenä korostaa Anne Ricen mahtavaa kirjoitustyyliä, tapaa jolla hän osaa kuvata sen kaiken intohimon ja kylmyyden. Hän osaa tuoda asiat yksinkertaisesti mutta silti syvästi esille. Pidin erityisesti hänen tavastaan käsitellä Louisin muuttumista sekä hänen ihmetystä pahuuden ja hyvyyden välillä. Kaikki tarinat eivät varsinaisesti perustu vampyyrina ”olemiseen” mutta tässä kirjassa sitä suorastaan korostetaan, sitä kuinka vampyyrit elävät ja kuinka he ovat aina ikuisuutensa lopulta yksin. Parhainta kaiketi tässä kaikessa on että tarina on kirjoitettu Lousin kertomana elämästään.

Vampyyri näkee ihmiselämän kokonaan, ei imelän murheellisena vaan tuntien sykähdyttävää tyytyväisyyttä siitä että saa olla tuon elämän loppu, saa puuttua jumalalliseen suunnitelmaan.
Minun mielenlaatuni on passiivinen, ainakin jossakin mielessä. Toisin sanoen pystyn kokoamaan itseni, hahmottamaan järkeviä ajatuksia tuskan ja kaipauksen sekasotkusta vain kun sieluani koskettaa toinen sielu. Kun toinen hedelmöittää sen. Kun toinen kiihottaa sieluani ja pakottaa sen johtopäätöksiin.

Erityisesti Veren Vangit – elokuvassa Lestat raastaa hermoja tuon tuosta, hänen kylmä käytöksensä, tyhjän puhuvat lupauksensa sekä se loputon itsekkyys. Elokuvassa ei varsinaisesti tuoda esille missään välissä minkä takia Lestat käyttäytyy juurikin niin, eikä katsoja sitä itse pysty päättelemään edes elokuvan loputtua. Elokuvan loputtua tulee loputon tyhjyys ja lukuisat kysymykset jäävät lillumaan pinnalle.

Itse kirjasta pidin joka tapauksessa, se selvensi tyhjiä kohtia mielestä jotka ovat jääneet hämäämään, vaikkakin kirja eroaa jälleen paljon elokuvasta. Vaikka pidin kirjasta, jossain vaiheessa koin turhaantumisen tunteita silkasta tylsistymisestä. Lieneekö syynä tasainen muuttumaton juoni tai jokin muun tuntematon tekijä. Itsessään aihe oli kiinnostava; vampyyrit ja vanha-aika ylipäätänsä. Ehkä ne pitivät minut vauhdissa viimemetreille, vaikka en tiedä missä välissä jaksan tarttua uuteen Anna Ricen kirjaan. Jollain tapaa kaipasin enemmän suuria ”tapahtumia” ja loppujenlopuksi tarina on hyvin surullinen. Ilouutisia ei pahemmin julisteltu, kuolemia sen sijaan toisensa perään. Enkä tämän kirjan kohdalla edes voinut käyttää kliseetä ”onnellinen loppu”.

Louis & Lestat osuus oli välillä todella pitkästyttävä, Claudian liittyessä joukkoon jostain syystä vieroksuin entistä enemmän menoa. Olihan tyttö ikuisesti lapsi vaikka täyttäisikin sata -vuotta. Olin kuitenkin loppupuolella innoissani myös Louis & Claudia osiosta. Jostain syystä olin eniten innoissani Louis & Armand osiosta. Kiinnyin eniten juuri Armandiin, näistä vanhimpaan vampyyriin. Vampyyri oli kuvattu juuri niin taidokkaasti mitä toivoisikin sellaisen hahmon tulla kuvatuksi, kylmä, pohtivainen ja hyvin mieleen jäävä. Vain sitten lohduttaakseni Lestat faneja voisin sanoa että loppupuolella tämäkin vampyyri hellytti sydäntäni, kun viimein tuli paljastus miksi vampyyri alunalkajaan oli mitä oli ollut. Palatakseni Louis & Armand osioon kirja saa vielä enemmän homoeroottista latausta, vaikkakaan ei ruumiillisesti mutta ajatuksentasolta kyllä. Jollain tapaa se on sellaista… pidättäytynyttä kiellettyä rakkautta.  

Kuinka monella vampyyrilla luulet olevan voimaa kuolemattomuuteen? Monella on jo alkuun aivan surkea käsitys kuolemattomuudesta. Nimittäin sitten kun he ovat kuolemattomia, he haluavat pitää elämänsä kaikki muodot mahdollisimman kiinteinä ja häviämättöminä. Vaunut pitää valmistaa vanhaan luotettuun tyyliin, vaatteet samanmallisiksi kuin heidän nuoruudessaan, ja miesten pitää pukeutua ja puhuakin tavalla jota he ovat aina ymmärtäneet ja pitäneet arvossa. Kun itse asiassa kaikki ympärillä muuttuu paitsi vampyyri itse. Kaikki muu on jatkuvasti alttiina hävitykselle ja rappeutumiselle. Sitten käy niin, että jos on mieleltään ahdas tai vaikka avarakin, niin kuolemattomuus alkaa olla kuin katumusrangaistus hullujenhuoneessa, jonka asukit ovat toivottomasti vailla älyä ja arvoja. Jonakin iltana vampyyri sitten nousee arkustaan ja tajuaa mitä on pelännyt ehkä vuosikymmeniä, sen että hän ei yksinkertaisesti enää missään nimessä halua elää. Että kaikki ne tyylit ja muodit ja elämäntavat, jotka ennen tekivät kuolemattomuudesta houkuttelevan, ovat hävinneet maan päältä.

Minun mielestä tämä oli yksiselitteisesti todella syvällinen pohdinta vampyyrien elämästä.  Mielenkiintoa täytyy kyllä piisata vampyyreita kohtaan voidakseen pitää mielenkiinnon yllä. Aika on jollain tapaa välillä seisahtunutta ja todella pitkästyttävää. Tavallaan meno sopii juuri tällaiseen syvään – kirjaan joka vaatii aikaa ja ajatuksia lukemiseen, joka päivä sellaista ei vain yksinkertaisesti jaksa.

Ehkä jossain vaiheessa jaksan tarttua muihin suomennoksiin kyseisestä kirjasarjasta mutta tältä erää tarvitsen aivan jotain muuta, ei näin… syvällistä lukemista vaikka nyt olen taas astetta innostuneempi vampyyreista. Kukapa tietää jos innostun tästä kirjasta vanhemmalla iällä enemmän, hahaha.





 Seuraavana luettavana: J.R. WARD - HURMA (neljättä viedään jo!)