sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Heittäydy, jos uskallat





Heittäydy, jos uskallat
                                                                          -Estelle Maskame
★★



"Mutta nyt ketään muita ei ole paikalla, vain hiljaisuus, joka kietoo meidät syliinsä, ei välimatkaa, ei kanssa opiskelijoita, joiden taakse piiloutua. Kehoni jännittyy, kun yritän kovasti kääntää katseeni. Hän kostuttaa huuliaan juuri kun hänen toinen suupielensä kohoaa tuohon hänelle niin tunnusomaiseen vinoon hymyyn, ja sitten hänen siniset silmänsä kulkeutuvat katsomaan suoraan omiini peilini kautta."


MacKenzie Riversiä pidetään Coloradossa vahvana ja rentona tyttönä, ja moni luulee, ettei hän pelkää mitään. Mutta hänelläkin on heikko kohtansa, ja se on menettämisen pelko. MacKenzie tietää, millaisen jäljen läheisen kuolema voi jättää, ja on päättänyt pitää nyt huolta ennen kaikkea itsestään.

Jaden Hunter on hämillään. Miksi hänen vanhempansa kuolivat viime vuonna? Miksi ystävät eivät enää vitsaile hänen seurassaan? Miksi MacKenzie, tyttö johon hän ihastui viime vuonna, on yhtäkkiä käynyt niin etäiseksi?

Eräänä iltana MacKenzie ja Jaden kohtaavat yllättäen uudelleen. Vanhat tunteet heräilevät, ja uusia muistoja syntyy, mutta uskaltaako MacKenzie rakastua juuri siihen ihmiseen, jonka läheisyyttä hän nyt niin pelkää?

Heittäydy, jos uskallat on DIMILY-trilogiasta tunnetun YA-tähti Estelle Maskamen uusi romaani kahdesta kovia kokeneesta nuoresta, surun repivästä voimasta ja rohkeudesta rakastaa.


-      -       -         -       -       -        -       -       -


”Sinä tunsit vanhempasi. Sinä tiesit, millaisia ihmisiä he olivat, tiesit, mistä he pitivät ja mihin he uskoivat ja mitä he edustivat. Sinulla on muistoja heidän kanssaan, joten kuinka sinä voit mitenkään jatkaa siitä eteenpäin? Kuinka sinä selviät, kun menetät jonkun, jonka todella tunsit? Kuinka jatkat elämääsi ilman heitä, kun olet jo saanut kokea, millaista elämä olisi heidän kanssaan?”


Pidin Estellen kirjoittamista aiemmista kirjoista, ja tästä kirjasta pidin myös. En lähtisi vertaamaan tätä kirjaa aiempiin, mutta pidin tästä kyllä erityisesti kirjana aiheen myötä. Kirja käsittelee niin menettämistä, että myös perheenjäsenen alkoholismia. Pidin erityisesti siitä, että tässä kirjassa oli selvät aiheet josta on haluttu kirjoittaa, ja aiheet on vieläpä noinkin puhuttelevia!

Päähahmoon MacKenzieen on helppo samaistua.
Estellen kirjoituksia on aina ollut helppo ja miellyttävää lukea. Odotan kyllä innolla häneltä uusia kirjoja, sillä varmasti luen nekin. 







Seuraavana luettavana: Jojo Moyes - Elä rohkeasti