Verikallio

VERIKALLIO

                                                                           - Johan Theorin  

★★★★☆

Seisoin ulkona kuistilla kastelemassa pelargoneja – ja näin pienen peikkopojan, joka käveli kivilouhokselta tännepäin. Vai mikä se olisi voinut olla? Luulen että se nauroi minulle.

Kevät tekee tuloaan Öölantiin. Kivilouhoksen ympärillä on pienimuotoinen kylä, johon asettuu aina tiettyinä vuodenaikoina enemmän ihmisiä perheineen – vain harvat viihtyvät saarella vuoden jokaisena aikana. Gerlof Davidson on asunut vanhainkodissa, mutta haluaa muuttaa ”viimeisien päivien” ajaksi kotimökkiinsä. Vendela Larsson on elänyt saarella lapsena. Nyt Vendela asuu siellä miehensä Max, sekä Aloysius – koiran kanssa. Hiljattain eronnut Per Mörner on perinyt mökin, jonne hän muuttaa asustamaan poikansa Jesperin ja tyttärensä Nillan kanssa. Huolta Perille aiheuttaa vakavasti sairas Nilla ja isä Jerry, jolla on pahamaineinen pornokeisarin menneisyys mukana kannettavana. Jerryn menneisyys alkaa valua poikansa elämään kuin loinen kyselemättä. Kevään alkaessa, tulee aikoja jolloin perheet huomaavat löytävänsä toistensa menneisyyksistä puuttuvia palasia. Palasia, jotka vaikuttavat jokapäiväiseen elämään yhä. 

Keijukaisten maailmassa ei ole riitoja eikä välirikkoja, keijujen elämä on täydellisentasapainoista. Miten se voi olla mahdollista? Syy piilee keijukaisten laajakatseisuudessa. Keijuilla on kyky katsoa asioita monista ahdasmielisistä ihmisistä poiketen useasta näkökulmasta yhtä aikaa, eivätkä ne siksi kinastele mistään. Ne tietävät paikkansa maailmassa ja omistautuvat tärkeämmille asioille kuin riitelylle.

Kirjan kerronta alkaa vanhainkodista, missä Gerlof ilmoittaa haluavansa muuttaa kotimökkiinsä. Kevät tekee tuloaan. Mökit täyttyvät niin uusista kuin vanhoista kasvoista. Gerlof on hieman katkera siitä kuinka nykypäivisin eletään, eikä kukaan kuitenkaan jää viettämään aikaansa ympäri vuoden. Per uskoo hyvään päästyään vaihtamaan ympäristöään. Sairaalassa makaava tyttö ei ole kuitenkaan paras mahdollisuus uudelle hyvälle alulle. Per ei voi tietää kuinka kovaksi painolastiksi pian hänen Isänsä käy. Jokaisessa luvussa valoitetaan jokaisen perheen arkielämää heidän omasta näkökulmasta. Hitaasti mutta varmasti elämät alkavat kietoutua yhteensä, niin menneisyys kuin nykyhetki. Jerryn tullessa kirjaan kunnolla rooliin, alkaa viimein tapahtua kunnolla. 

”Tehty mikä tehty… Jos tekee nuorena jotain tyhmää, sitä katuu jälkeenpäin, ja jos ei tee mitään tyhmää, sekin alkaa kaduttaa ennemmin tai myöhemmin. Vai mitä?” Ehdottomasti, Per ajatteli. Jos vain selviää hengissä.

Ensimmäinen teos minkä luen kyseiseltä kirjailijalta. Kirjassa on helposti ymmärrettävää tekstiä. Ei ollut liikaa hahmoja, tai ainakaan niitä ei ollut minun mielestä vaikea muistaa. Jokaisella hahmolla oli selvä menneisyys ja reippaasti poikkeava toisista. Kirja etenee tasaista tahtia aluksi, joka on aina hyvä kirjassa kuin kirjassa. Kun tapahtumia alkaa tapahtumia, kirjailija saa pidettyä hallinnan eikä kirjoitus mene sen takia sekavaksi vaan tapahtumissa pysyy hyvin selvillä. Kirja olisi voinut mennä helposti sekavaksi siinä vaiheessa, kun Per niin sanotusti alkaa "salapoliisiksi" Isänsä menneisyydestä. Sen sijaan tapahtumat, että hahmot ovat helppo muistaa. Huvitti kyllä luettuani, että ihan pornokeisarista kertoo. On näin erotiikkakirjoja tullut luettua, joten mietin että kuinka suoraa tekstiä tässä saisikaan lukea. Onneksi teksti sitten nousi ainoastaan pornolehti tasolle, joten jos erotiikkakirjat eivät kiehdo, ei tarvitse pelätä että tämän kirjan kanssa joutuisi! Vaikka kyse onkin pornokeisarista, on se tässä tapauksessa ammatti muiden joukossa enempää sitä korostamatta. Kuten hahmoista yksi ajatteleekin; pornoalalla voi olla ystäväsi, äitisi, isäsi, naapurisi -kuka tahansa. Pornoalasta kirjassa on vain puhetta, ei sen enempää. Ite tykkäsin, ettei asiaa sen enempää paisuteltu. Kirjassa oli peikko ja keiju aihe kovana. En tiennyt itse, että entisaikaan Öölannissa peikkoja syyteltiin esimerkiksi työkalujen häviämisestä, jonka takia olin hieman ihmeissäni mistä nämä peikot ja keijut tulee. Vaikka se eka epäilytti, lopulta siihen tottui. Ne olivat pikemminkin henkisiä ei ruumiillisia olentoja.

Keijukaiset ovat luonnollisesti pikemminkin henkisiä kuin ruumiillisia olentoja. Ne ovat ymmärtäneet, ettei liiallinen lihallisuuden palvonta ole hyväksi. Sieluun kätkeytyy rakkaus maailmaa kohtaan, mutta himo asuu ruumissa, ja kun himo ottaa vallan, syttyy ruumiin ja sielun välinen taistelu jonka sielu usein häviää. Me ihmiset menetämme helposti ruumiimme hallinnan, koska haluamme saada sillä aikaa niin paljon, mutta keijukaisille niin ei käy koskaan. Me kierrämme noidankehää löytämättä keinoa päästä ulos, kunta taas keijukaiset kirmaavat vapaina niityllä.

Kokonaisuudessa kirja on todella onnistunut. En oo ikinä lukenut Ruotsista kertovaa kirjaa, joten ihan piristävää. Ehkä joskus vanhetessa luen aivan eri ajatusmaailmalla, voisin uskoa. Olihan nuo päähenkilöt kuitenkin jo "vanhempaa" ikäluokkaa mitä yleensä olen lukenut. Eikä sitä aina muista, eikä sillä niin olekkaan väliä, mutta. 

Toukokuun aurinko saa sekä peikot että keijukaiset katoamaan. Ne puhkeavat kuin saippuakuplat. Jäljelle jäämme vain me ihmiset, vähäksi aikaa. Meidän elämämme on lyhyt laulu taivaan alla, huokaukseen päättyvä nauru tuulessa. Sitten mekin katoamme.

Mun piti lukea J. R. Wardin kateus, mutta kyllästyinkin luettuani muutaman osan. Luin välissä siis ihan erinlaisen kirjan, jotta saisin taas kiinnostuksen takaisin Wardin kirjoihin. Nyt yritän jatkaa taas Kateutta.

Seuraavana luettavana: J. R. Ward - Kateus