VÄLIMIES
- Neil Cross
★
"Sinä olet Jon"
"Ei, tarkoitan kuka minä todella olen."
Jon Bennet tekee töitä Tatuoidulle miehelle. Hän on ihanteellinen työntekijä: tehokas, tarkka ja aina uskollinen miehelle, jonka puolesta hän tappaa ja silpoo, ja jonka nimen hän opettaa ihmisille uskollisuuden merkityksen ja petoksen seuraukset. Jonin elämäntyyli ei salli ystävyyssuhteita, ja hän onkin eristäytynyt miltein täysin muista ihmisistä - kunnes hän tapaa Andyn ja Cathyn, vanhat ystävänsä, jotka ovat nyt naimisissa ja joilla on lapsi. Yhtäkkiä Jonin järjestelmällistä, kurinalaista elämää uhkaa ystävyys. Ja tatuoidun miehen maailmassa rakkaus on kaikkein suurin heikkous, heikkous, josta saa rangaistuksen.
”Mikä sinua esti? Sinä olit aina terävä tyyppi.
Me kaikki uskoimme, että sinusta tulisi vielä tohtori tai jotakin.”
”Tiedäthän millaista se on. Kaikkea sattuu”
”Hänet oli pilkottu kappaleiksi julmassa ja raivoisassa verityössää”
”Minkä sille voi? Haluaisitko minun itkevän ja kehuvan, miten mukava kaveri hän olikaan.”
”Herran tähden, joku tappoi hänet”
”Sitä sattuu.”
Kukaan
ihmisistä, jotka tuijottivat ruumista nautamaisen tylsinä, ei ollut yrittänyt
antaa ensiapua eikä kutsunut ambulanssia. Sen sijaan he parveilivat ruumiin
ympärillä kuin palkatut surijat tai kylähullut.
Täytyy sanoa aivan ekaksi, että oli eka kirja tätä luokkaa. En osaa verrata siis kirjaa mihinkään toiseen kirjaan, mutten tiedä toisaalta, haluaisinko lukea mitään vastaavaa. Heti kirjan alkaessa jouduin harkitsemaan moneen otteeseen, laskenko kirjan pois käsistäni vai jatkanko. Siitä huolimatta jatkoin, sillä kirjailjan tapa kirjoittaa oli sulava, että helppoa luettavaa. Kirja alkaa kuvaamalla Jonin normaalia arkea, jossa hän toimii salamurhaajana. Alussa myös käsitellään suhdetta Tatuoituun mieheen. Uskollisuutta, tuntematonta rakkautta, että välittämistä. Hahmot kuvataan selkeästi, ja kaikilla on selvät omat näkemykset.
”Paskassa
rypeminen ei ole mikään keino paeta metafyysisiä asioita. Se on älyllistä ja
eksistentiaalista pelkuruutta pahimmillaan. Kun upottaudut oksennukseen ja
paskaan, se on pelkkä rakkamainen tapa välttyä kohtaamasta sitä, mikä on
todella tärkeää.”
Kirjan teksti on sulavaa, mutta myös todella karua, suoraa ja epäsiistiä. Kirjailija ei ole säästellyt kirosanojen käytössä, tai eritteiden peittelemisessä. Välillä siitä huolimatta ampuu yli, kirjoittamalla hahmojen piereskelystä, tai suolistoista. Jos joku tykkää, pisteet sille, itseäni ei nyt oikein houkuttanut niillä hetkillä. Välillä siis joutui lukemaan vähän läpi sormien, jättäen huomiomatta tietyt sanat.
”Ei riitä,
että tuntee itsensä. Sinun tulee riemuita siitä, mitä olet. Minusta on inhottavaa
nähdä sinun seurustelevan hylkiöiden kanssa, koska pelkäät myötää sen, minkä
tiedät. He eivät pidä sinua todellisuudessa, he vetävät sinua pohjasakkaan.”
Jonin rooliin on helppo heittäytyä, hahmon kuvailu on siis taitanut onnistua. Myös ajatukset ovat kuvattu hyvin. Sulava teksti taisi olla tämän kirjan pelastus. Toisaalta, jos tykkää lukea murha -kirjoja, että tälläistä naurettavaa rellestämistä, voi olla että tykkääkin. Sinänsä mukava avaus maailmaan, josta ei niin ole minkäänlaista kuvaa, saatika tule koskaan olemaan tämän parempaa kuvaa. En epäile, että kirja olisi huonoimmasta päästä. Idea oli hyvä, että suunniteltu. Yllättäviä kohtauksia ei niinkään tullut, miinukset siitä. Ja jos jotain yllättävää tulikin, ne tuli, eikä niitä jääty sen enempiä suremaan. Lukija vaan saattaa jäädä ihmettelemään, mitä äskeisessä luvussa oikeasti tapahtui.
Hän halusi syleillä itseään, astua ulos tästä hauraasta,
rikkoutuneesta kuoresta ja sulkea sen sisäänsä, antaa sille anteeksi ja suojella sitä.
”Sinun on
tunnettava kaikki menneet vaiheesi voidaksesi rakastaa ihmistä, joka sinusta on
tullut.”
Seuraavana luettavana: J.R. Ward - Halu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti