perjantai 5. joulukuuta 2014

Halu

HALU
langenneet enkelit
                                                                               - J.R WARD 

★★★★

”Jim Heron, sinä tulet pelastamaan maailman.”

Jim Heron on kuin kuka tahansa maan päällinen tallaaja. Hänellä ei ole sen parempaa käsitystä vapahduksesta, tai muusta yliluonnollisesta. Miehen erikoisalaansa on kosto. Miehen elämä muuttuu, kun hänestä tulee lagennut enkeli. Miehen elämästä on toisaalla päätetty aikoja sitten, joten tuiki tavallinen päivä muuttuu hetkessä. Tehtäväkseen hän saa toiselta puolen pelastaa seitsemän ihmis-sielua seitsemältä kuolemansynniltä. Epäonnistuminen tietäisi koko maailman loppua.

Jos käytetään urheiluvertausta, niin Maa toimi pelikenttänä, ja peli oli jatkunut siitä saakka kun stadion rakennettiin. Demonit olivat kotijoukkue. Vierasjoukkue oli Enkelit, jotka puffasivat tuota onnellisuuden illuusiota, Taivasta.
Jokainen sielu oli vuorollaan pelinrakentaja kentällä, osanottaja universaalista hyvän ja pahan välisessä taistelussa, ja tulostaululla välkkyi kyseisen henkilön maanpäällisten tekojen suhteellisen moraalinen arvo. Syntymä oli aloituspotku ja kuolema pelin loppu, jonka jälkeen tulos ynnättäisiin suurempaan pistesaaliiseen.


Vin Di Pietro elää täydellisessä elämässään, omistautuneena työlleen. Kaikki on oletetusti miehellä hyvin. On rahaa, valtaa -vaikka muille jakaa. Kohtalo puuttuu peliin hänen tietämättään. Nainen, jonka piti olla hänen vaimonsa, muuttuu. Vinin on aika kyseenalaistaa järkensä, että sydämensä. Itse paha on valmiina vaatimaan Viniä itselleen, joten ainut keino selviytyä on aloittaa yhteistyö itse langenneen enkelin kanssa. 

Demonit ovat kuin loisia. Ne tarraavat kiinni, ja voi viedä vuosikausia ennen kuin ne saavat jonkun sielun vallattua – mutta niin ne tekevät. Ne menevät sen ihmisen mielen ja vaikuttavat hänen valintoihinsa, ja kun päivät, viikot, kuukaudet kuluvat, ne hiljalleen tunkeutuvat sen ihmisen elämään, pilaavat, saastuvat, tuhoavat sen. Tartunta saa sielun heikkenemään, ja kun se saavuttaa tietyn pisteen, demoni astuu kehiin ja se on kaput.

Juttuhan on niin, että oon lukenut Becca Fitzpatrickin enkelikirjoja, joissa nefilit ja langenneet enkelit käyvät sotaa. Olin ihan innoissani kyseisestä kirjasarjasta. Luin J.R WARDin kirjoittaman pimeyden rakastaja kirjan, joka kertoo vampyyreista. Siitä ei tullut tänne saakka arvostelua, koska en kyennyt muistamaan kirjasta puoliakaan. Idea rakoili päässäni, enkä saanut kunnon näkemystä kaikkeen siihen lukuisien hahmojen keskellä. En voi sanoa siltikään, että kirja olisi ollut täydellinen pettymys, mutta en nähnyt syytä tarttua toiseen osaan. Silti halusin antaa mahdollisuuden vielä tälle sarjalle, ja olen iloinen sen tehdessäni.

Tiesin kuitenkin, että J.R WARD on hyvä kirjoitta, jolla on laaja mielikuvitus ja sitäkin parempi kirjoittamistyyli. Tapana kirjailijalla on kirjoittaa ensin toisista henkilöistä, sitten seuraavista ja niin edelleen. Joillakin kirjailijoilla se toimii. Ward osaa luoda tekstiä hyvin. Olin hieman peloissani, että petynkö näihin enkeleihin, koska Becca osasi hyvin tuoda enkelit esille. Totta kai kirjat ovat erillaisia, kuten myös Enkelit, että heidän roolinsa. Jim käy niin sanotusti kuoleman kautta, ennen kuin muuttuu langenneeksi enkeliksi. Hän työskentelee kahden muun enkelin kansssa, Adrianin ja Eddien, mutta saa ohjeita Taivaasta useammalta enkeliltä. Jimin haparointi on tuudittavaa, jossa lukija pysyy helposti kärryillä. Tietää yhtä paljon, mutta myös yhtä vähän. Ei siis ole vaikea samaistua hahmoon, joka tunnustelee uutta elämään. Silti myös jokaiseen muuhunkin henkilöön on helppo sulautua. Kuvaukset henkilöistä, että heidän menneisyyksistä on kohdallaan. 

”Sinä voit luottaa minuun, Jim”
”Se ei onnistu noin vain yks kaks. Se täytyy ansaita.”
”Siinä tapauksessa minä aion ansaita sen.”

Ja oikeastaan .. tää kirja oli ihan mahtava. Olin varuillani, mutta kun aloin lukemaan ja lukemaan, olin ihan innoissani. Enkelit aiheena kirjoissa on aivan täydellistä, jos niistä osataan kirjoittaa. Ne ovat nokkelia, mutta myös paljon edempänä mitä ihmiset. Silti enkelitkään ei ole pyhimyksiä. En tiedä mistä kirjassa erityisesti pidin. Ää. Ehkä tavallaan annan jokaiselle hahmolle vieläkin aikaa, koska tiedän, että Ward kirjoittaa aina laajasti hahmoista seuraavissa kirjoissa. Joten, kun tartun kirjaan, saan tietää taas lisää. Luultavasti myös näistä samoista hahmoista. Olen siis innoissani kakkos osasta, enkä malta odottaa pääseväni lukemaan lisää tästä ihmeellisestä kolmikosta. 

Tienristeys tarkoitti sitä, että käännyttiin joko vasemmalle tai oikealle. Tienristeykseen saapuminen tarkoittaa jo sinänsä, että täytyy valita kulkusuunta, sillä kulkeminen suoraan eteenpäin ei enää ole mahdollista: joko siirrytään valtatielle tai pysytään pikkutiellä. Joko ohitetaan auto tai sitten pysytellään turvallisesti sen takana. Kun valo on keltainen, joko painetaan kaasu pohjaan tai aletaan hiljentää. Joillakin näistä päätöksistä ei ollut merkitystä. Toisen päätösten seurauksen – sinun tietämättäsi – päädyt rattijuopon reitille tai pysyt poissa hänen tieltään.

Joten hei. Odotan innolla joulua, koska sitten saan luultavasti kakkosen käsiini. ; ;
Suosittelen tätä kirjaa todellakin kaikille! Jos vähääkää enkelit, demonit, sielut, Taivas ja Helvetti kiehtoo, antaa mennä ja tarttukaa kirjaan. 


Sitä se kuolema aiheuttaa. Kaikista sen ihmisen pitämistä vaatteista tuli jonkinlainen muistonäyttely, joka vollottavien läheisten piti pestä.. ja heidän lehtitilauksistaan ja tiliotteistaan ja hammaslääkäriaikamuistutuksistaan tuli pelkkää roskapostia. Ja se paikka, jossa he asuivat muuttui kodista asunnoksi. 


Seuraavana luettavana: Lauren Oliver - Requiem Rakkaus palaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti