torstai 2. marraskuuta 2017

Jos olisit tässä


Jos olisit tässä

                                                                          - Jojo Moyes

★★★★


Jonkin aikaa tulet tuntemaan olosi tukalaksi uudessa maailmassasi. Oman mukavuusalueen ulkopuolelle joutuminen tuntuu aina oudolta. Sinussakin piilee nälkä, Clark. Pelottomuus. Useimpien ihmisten tavoin olet vain haudannut sen sisimpääsi.

Elä täysillä.


Louisa Clark ei ole enää ihan tavallinen tyttö. Hänen elämänsä muuttui, kun hän rakastui Will Traynoriin, menetti hänet ja särki sydämensä. Willin kuolemasta on kulunut puolitoista vuotta, ja Louisa tuntee epäonnistuneensa lupauksessaan aloittaa oma elämä ja elää sitä täysillä. Hän on töissä lentokentällä ja katsoo vierestä, kun muut matkustavat jonnekin pois. Kun Louisa joutuu onnettomuuteen ja palaa kotikyläänsä toipumaan, tuntuu kuin mikään ei olisi muuttunut.

Parannuttuaan Louisa liittyy omaisten sururyhmään, tapaa uusia ihmisiä ja saa jonkinlaisen otteen elämästään. Yllättäen henkilö Willin menneisyydestä saapuu Louisan oven taakse ja muuttaa jälleen aivan kaiken.

Huippumenestyneen Kerro minulle jotain hyvää -kirjan jatko-osa kertoo, miten elämistä pitää opetella yhä uudestaan. Koskettava kirja yllättää: lukijalle ennestään tutut henkilöt heräävät eloon, ja Moyes vie heidät paikkoihin, joita he – ja me lukijat – eivät osanneet kuvitellakaan.



Silloin tahdon kertoa hänelle. Tahdon kertoa hänelle, etten tiedä mitä tunnen. Haluan häntä, mutta pelkään haluta häntä. En tahdo onneni olevan täysin riippuvainen jonkun muun onnesta, olla sellaisten kohtaloiden varassa, joita en pysty kontrolloimaan.
”Lakkaa ajattelemasta”
”Sinä ajattelet liikaa”


-      -       -         -       -       -        -       -       -


Kerro minulle jotain hyvää -kirjan jatko-osa on nyt viimein luettu. Olen sanaton. Mietin tätä arvostelua tehdessä, että milloin annan jollekkin kirjalle arvioksi viisi tähteä. Tuntuu nimittäin, että tämä kirja ansaitsisi sen aivan kuten edeltäjänsäkkin. Olen todella vakuuttunut. Niin tarinasta kuin siitäkin miten kirjailija johdattelee, ja pitää otteessaan. 
Jos olisit tässä kirjaa lukiessani koin monta oivallusta; meidän täytyisi elää nyt ja tässä. Aina voi sattua kenelle tahansa mitä vain, emmekä koskaan tiedä kuka seuraavaksi lähtee. Kirja käsittelee myös taitavasti läheisen menettämistä, surua ja sen kanssa elämisestä. En ole ikinä lukenut mitään kirjaa, joka olisi niin hienosti käsitellyt kyseisiä aiheita. Vielä enemmän pidin kirjan lopetuksesta, sillä se oli mukavan erillainen. 
Päätin, että aivan ehdottomasti tulen lukemaan kyseiseltä kirjailijalta lisää tuotoksia. Jojo on nimittäin todella hyvä kirjailija, enkä millään malttaisi olla lukematta lisää hänen tuotoksiaan. 





Seuraavana luettavana: Camilla Grebe: Kun jää pettää alta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti