tiistai 9. elokuuta 2016

DIMINY - TARVITSEN


DIMINY - TARVITSEN
                                                                           - Estelle Maskame
★★★★

Tyler ja Eden ovat vältelleet toisiaan kohtaan tuntemiaan suuria tunteita viimeiset kaksi vuotta, perheidensä tähden. Sitten Tyler kutsuu Edenin viettämään kesää kanssaan New Yorkiin. Kaksin kaukana vanhemmistaan ja ystävistään, New Yorkin vastustamattomassa sykkeessä he eivät voi enää teeskennellä.

Alkaessani lukemaan tätä toista osaa sarjasta, olin tajuttoman innoissani. Ja innostukseni kasvoi ymmärrettyäni, että kirjailija ojensi kortit joilla saattoi suoraan astua itse New Yorkin kaduille. Saatoin kuulla korvissani Nykin äänet, saatoin tuntea tuulen kasvoillani. Saatoin astella päähenkilöiden vierellä ja tuntea sen kaiken, mitä he tunsivat. Kirjailija onnistui luomaan juuri sen mitä kirjailijan täytyykin, sen pienen aluen johon lukija vai astua sisään ja seurata kaikkea hetki hetkeltä. Kaikki kirjailijat eivät osaa luoda sitä lukijalle. Kaikkiin kirjoihin ei pääse niin sisälle, niin syvälle.
Kun kesäromanssi kehittyy joksikin paljon vakavammaksi, Tylerin ja Edenin on kohdattava kotona odottava todellisuus ja tehtävä suuria päätöksiä. Kuinka heidän vanhempansa reagoivat, jos he tunnustavat kielletyn rakkautensa – ja onko suhde tarpeeksi vahva kestämään paljastuksen tuhoisat seuraukset?
Ehdottomasti sarjan paras osa. Tämän jälkeen joutuikin odottamaan kolmannen osan saapumista, mutta onneksi vain muutaman kuukauden päivät.

Seuraavana luettavana: Diminy - Kaipaan - Estelle Maskame

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti